1.3.2007 1.3.2007
Tapani Lausti
Antiamerikkalaisuus on synti, johon monen suomalaisenkin väitetään nykyään langenneen. Kuten näillä sivuilla on todettu, koko käsite on tyhjänpäiväinen (Ajatuksia amerikkalaisvastaisuudesta; "Anti-amerikkainen fundamentalismi"). Sillä on kuitenkin myös käänteinen rinnakkaiskäsite: "Yhdysvaltain ystävät". Sitä käytti hiljattain kolumnisti Olli Kivinen kirjoittaessaan näin: "Amerikkalaisten maine on mustunut Irakin sodan ja terrorisminvastaisen kamppailun mukanaan tuomien ihmisoikeusrikkomusten johdosta. Yhdysvaltain ystävät ovat ahtaalla kaikkialla maailmassa — uusi sota syventäisi vaikeuksia." ("Irania kovistellaan taas", Helsingin Sanomat, 20.2.2007)
Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen muotoili asian jokin aika sitten näin: "Surullista on, että Yhdysvaltain nykyhallinto puolestaan tekee Yhdysvalloista pitämisen ja maan puolustamisen hankalaksi myös niille suomalaisille, jotka suhtautuvat perussympatialla tähän maahan, joka viime vuosisadalla kahdesti pelasti Euroopan: ensin fasismilta ja sitten kommunismilta." ("Suhteita USA:han pitää vaalia", Helsingin Sanomat, 14.5.2006) Tämä kaunisteltu kuva Yhdysvaltain historiallisesta roolista ja pyyteettömästä ulkopolitiikasta elää sitkeästi, eikä siitä tässä sen enempää.
"Yhdysvaltain ystävät" ovat siis aatteellisesti paljon todellisempi ryhmä kuin "antiamerikkalaiset". Yksi suomalaisten Amerikan ystävien foorumi on Suomen Atlantti-Seura. Seuralle laatimassaan Nato-raportissa Olli Kivinen kirjoittaa: "Sodanjälkeinen maailma on kehittynyt vahvasti amerikkalaisten johdolla. Monet puhuvat Pax Americanasta, jolla tarkoitetaan Yhdysvaltain sotilaallisen voiman sateenvarjon alla toteutettavaa demokratiaa, markkinataloutta ja vapaakauppaa." (Nato ilman tunteilua, Suomen Atlantti-Seura 2007, s. 21) Johtopäätöksissään Kivinen ei salaa sympatioitaan: "Lisäksi Yhdysvallat kuuluu niihin valtioihin, joiden suurten linjojen arvomaailma on sama kuin meillä." (s. 44)
Entä jos Naton johtava maa ei käyttäydy sitä kohtaan "perussympatiaa" tuntevien ihmisten odottamalla tavalla? Ei hätää, Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavalla Kivisellä on tähän näppärä ratkaisu: "Yhdysvaltain hallitukset tulevat ja menevät, mutta Suomen on huolehdittava omasta turvallisuuspolitiikastaan ja vaikutusvallastaan parhaansa mukaan siitä huolimatta, miellyttääkö jonkin Yhdysvaltain tai muun Naton jäsenmaan politiikka vai ei: kyse on eri asiasta." (s. 26)
Tietysti Irakin tapahtumat kiusaavat atlantisteja, kuten Kivisen ja Virkkusen yllä lainatut kommentit osoittavat. Yksi Amerikan ystävä saattaa olla jo vähän nolo aiemmasta innostuksestaan. Amerikkalaisten hyökättyä Irakiin professori Alpo Rusi julisti amerikkalaisen rauhan saapuneen lähi-itään: "Sota loikin rauhan: diktatuurin romahduksen ja perustan Pax Americanan saapumiselle koko Lähi-dän alueelle", Rusi kirjoitti. ("Pax Americana saapuu Lähi-itään", Suomen Kuvalehti 2.5.2003)(ks. Professoritason lapsenuskoa)
Kun nyt Irakin miehityksen kammottavat seuraukset ovat kaikkien nähtävissä, on tullut kiemurtelun aika. Ne jotka ymmärsivät "väliintuloa", selittelevät nyt lopputulosta Yhdysvaltojen "virheillä". Suomen johtaviin atlantisteihin lukeutuva EVA:n johtaja Risto E.J. Penttilä sanoo olleensa hyvin vihainen siitä, että Yhdysvallat on tehnyt tyhjäksi sen rakentajan roolin, joka sillä on maailmassa ollut. Penttilältä ei perätty, mistä tämä rooli on mahtanut koostua. (Katri Merikallio: "Suuri virhe", Suomen Kuvalehti, 9.2.2007) (Katastrofin kauhistuttavuus ei oikein välity mediassa, ks. Media Lensin juttua Iraq civilian suffering - the media silence, 26.2.2007)
"Yhdysvaltain ystävät" siis uskottelevat meille, että suomalainen arvomaailma on sama kuin maailmanrauhaa uhkaavan aggressiivisen suurvallan, joka vähät välittää politiikkansa moraalista tai kansainvälisestä oikeudesta. Tämä atlantistien ihailema supervalta horjuttaa oloja monissa osissa maailmaa ajaessaan ennen kaikkea omia strategisia ja taloudellisia etujaan.
Amerikkalainen kommentaattori Mike Whitney kirjoittaa: "NATO on ollut Yhdysvalloille hyödyllinen työkalu. Se on auttanut kätkemään Amerikan maailmanvallan tavoitteet yhdysvaltalais-eurooppalaisen solidaarisuuden naamion taakse. Nyt Bush vaarantaa koko liittoutuman värväämällä sen tukemaan globaalia sotaa raaka-aineista. (Powderkeg, Information Clearing House, 1.12.2006)
Yhdysvaltain todelliset vaikuttimet eivät kiinnosta suomalaisia Nato-propagandisteja. He hahmottelevat kuviteltuja kriisejä, joissa Naton uskotaan tulevan Suomen avuksi. Valinta on aatteellinen, ei turvallisuuspoliittinen.
Vieraile arkistossa: Yhdysvaltain politiikka, Hannu Reime, Nato, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka