3.2.2006

Yhdysvaltojen "nykyjohto" ja sen "ylilyönnit"

Tapani Lausti

Ministeri ja kolumnisti Jaakko Iloniemi murehtii maailmalla lisääntynyttä anti-amerikkalaisuutta. Hän varoittaa: "Yhdysvaltojen vähättelyyn tai tahalliseen ärsyttämiseen ei Euroopassa ole varaa, ei varsinkaan suomalaisilla." ("Vihattu supervalta", Suomen Kuvalehti, 23.12.2005)

Kolumni on esimerkki siitä, miten amerikkalaiseliittien maailmankuvaan suopeasti suhtautuvat suomalaiset vaikuttajat joutuvat kiemurtelemaan maailmassa, missä — kuten Iloniemi kirjoittaa — "Yhdysvaltojen politiikan kritiikki on kärjistynyt, kun on käynyt selväksi, että Irakin sotaan ryhdyttiin väärin perustein. Vankileiriskandaalit ja tiedot kidutuksista ovat synkistäneet arvioita Yhdysvalloista ja sen nykyjohdosta."

Iloniemi väittää epäuskottavasti, että vain "[h]arva tulee ajatelleeksi, minkälaisessa tilanteessa tuo politiikka on syntynyt ja missä oloissa sitä toteutetaan". Hän kirjoittaa, että Yhdysvaltojen joutuminen "epämääräisen terroriryhmän" hyökkäyksen kohteeksi syyskuussa 2001 muutti amerikkalaisten "maailmankuvan hetkessä". Iloniemi jatkaa: "Se sai aikaan reaktioita, joita koviin kriiseihin ja sodan tuhoihin tottuneessa Euroopassa ihmetellään ja paheksutaan." Kolumnisti kehottaa meitä kuitenkin ymmärtämään, miten "[p]aniikkitunnelma on johtanut ylilyönteihin, jotka nyt sellaisiksi tunnistetaan myös Yhdysvalloissa". Meidän ei pidä soimata Bushia tai inhota amerikkalaisia: "Sellaisilla mielenilmaisuilla voidaan vain loitontaa kansaa, joka on muutoinkin arvioimassa uudelleen rooliaan Euroopan turvallisuuden takuumiehenä."

Meidän ei siis tule tuomita Yhdysvaltain politiikan kansainvälisen oikeuden vastaista luonnetta, eikä politiikan väkivaltaisia seurauksia. Iloniemi jättää epäselväksi, onko Yhdysvaltojen politiikan arvosteleminen lainkaan suositeltavaa, jos Washingtonia ei kerran saa ärsyttää. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, ettei meidän pidä unohtaa, että kyseessä on hyvää tarkoittava valta, joka saattaa ääritilanteissa ajautua "ylilyönteihin".

Iloniemen käyttämä kieli on mielenkiintoista. Hän yhdistää Yhdysvaltojen "ylilyönnit" sen "nykyjohtoon" aivan kuin aiemmat hallitukset olisivat näytelleet rakentavaa roolia toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Meidän tulee ymmärtää amerikkalaisten järkytystä syyskuussa 2001, mutta meidän ei tule arvostella Yhdysvaltojen muualla maailmassa aiheuttamia suunnattomia kärsimyksiä. On kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Mitä Harold Pinter sanoikaan Nobel-esitelmässään: "Sitä ei tapahtunut. Mitään ei koskaan tapahtunut. Jopa silloin, kun sitä tapahtui, sitä ei tapahtunut. Yhdysvaltojen rikokset ovat olleet systemaattisia, jatkuvia, raakoja, säälimättömiä, mutta vain hyvin harvat ihmiset ovat itse asiassa niistä puhuneet." (Art, truth and politics, ZNet, 7 December 2005)

Iloniemi taitaa seistä vaikenijoiden joukossa. Tässä kolumnissaan hän lainaa tutkimusta, jonka mukaan "anti-amerikkalaisuudessa on tärkeimpänä tekijänä Yhdysvaltojen nykyisen politiikan paheksuminen, ei amerikkalaisten torjuminen kansakuntana". Tämä pitää epäilemättä paikkansa. Iloniemi ei täsmennä väitettään, että Yhdysvaltojen kansa "on muutoinkin arvioimassa uudelleen rooliaan Euroopan turvallisuuden takuumiehenä". Mielipidemittausten valossa näyttää siltä, että amerikkalaisten enemmistö ei halua toimia maailmanpoliisina. Ihmiset haluavat sotabudjetin supistamista ja maansa alistumista YK:n enemmistön tahtoon. He ovat valmiita luopumaan veto-oikeudesta turvallisuusneuvostossa. Amerikkalaisten enemmistö näyttää ärsyttävän Bushia mielipiteillään.

Ilmeisesti Iloniemen kolumnin tarkoituksena on ennen kaikkea vakuuttaa meille suomalaisille, että tarvitsemme Yhdysvaltoja turvallisuutemme takaajana. Ajatus on mielenkiintoinen, etten sanoisi kummallinen. Voi vain kysyä, miten kytkeytyminen suurvaltaan, joka vääjäämättömällä omaneduntavoittelullaan horjuttaa koko maailman oloja, lisäisi suomalaisten turvallisuutta. Tässä ollaan taas ilmeisesti torjumassa uutta talvisotaa: Venäjä ei hyökkää Suomeen, jos se tietää Yhdysvaltojen viime kädessä takaavan Suomen turvallisuuden. Kukaan ei kuitenkaan ole nähdäkseni kyennyt selittämään, minkälaisia etuja Venäjä tällaisella hyökkäyksellä tavoittelisi. Eihän toisiin maihin huvikseen hyökätä.

Suomalaisille on houkuttelevaa tuijottaa omaan historialliseen ongelmaan. Ja Venäjän pelon ylläpitämisellä voidaan ainakin yrittää lieventää suomalaisten kielteistä asennetta Washingtonin politiikkaa kohtaan. Varoittaessaan suomalaisia olemaan ärsyttämättä Yhdysvaltoja Iloniemi kirjoittaa: "Ei pitäisi unohtaa, että viimeksi Jugoslavian hajoaminen aiheutti EU:ssa vakavan turvallisuuspoliittisen kriisin. Vasta Yhdysvaltojen sotilaallinen väliintulo ratkaisi tilanteen."

Tässä Iloniemi nielee sellaisenaan vääristellyn kuvan Jugoslavian hajoamisesta. Ne jotka ovat tutkineet ilman ideologisia silmälaseja Washingtonin virallisia asiakirjoja ja Pentagonin strategisia suunnitelmia, ovat tulleet siihen tulokseen, että amerikkalaiset päätöksentekijät olivat jo jonkin aikaa haaveilleet jonkinlaisesta voiman näytöstä, joka tekisi vaikutuksen eurooppalaisiin. Balkan tarjosi tähän tilaisuuden. Eurooppalaisille haluttiin näin tehdä selväksi, kuka maailmaa hallitsee. Tottakai niin Bosnian kuin Kosovon tilanne olisi voitu selvittää neuvotteluilla, jos Yhdysvallat olisi tätä halunnut. Joukkotiedotusvälineet ovat valitettavasti aika yleisesti hyväksyneet hokeman "avuttomasta" Euroopasta, joka viime kädessä aina tarvitsee amerikkalaisten apua. (Ks. esim. George Szamuely: Getting Yugoslavia Wrong Again, Antiwar.com, 1 June 2004)

Ajatus Yhdyvalloista maailman turvallisuuden takaajana on muutenkin mieletön. Jo Yhdysvaltojen näkemys "turvallisuudesta" on outo. Kaikki vakavasti otettavat asiantuntijat varoittivat, että hyökkäys Irakiin lisäisi terrorismia. Näinhän sitten kävikin. Samat asiantuntijat ovat todenneet, että Yhdysvallat on onnistumassa siinä, missä Osama bin Laden onnistui vain osittain, nimittäin islamilaisen maailman radikalisoimisessa. Yhdysvallat on bin Ladenin ainoa korvaamaton liittolainen, totesi yksi asiantuntija. (Ks. Noam Chomsky: The Terrorist in the Mirror, CounterPunch, 24.1.2006. Tämä Dublinissa, Amnesty Internationalin tilaisuudessa pidetty, Yhdysvaltain todellista roolia kuvaava esitelmä muodostaa jyrkän kontrastin Iloniemen kaltaisten kommentaattoreiden epärealistiselle maailmankuvalle.)


Ks. myös:

Iloniemen iloinen uutinen

5.6.2003


Aiheeseen liittyviä artikkeleita löytyy seuravilla sivuilla:

Kansainvälinen politiikka, Yhdysvaltain politiikka, Persianlahti, NATO, Balkan, Noam Chomsky, Robert Fisk, Hannu Reime, Media

[home] [archive] [focus]