30.1.2005
30.1.2005
Tapani Lausti
Monet kommentaattorit ovat arvuutelleet George W. Bushin virkaanastujaispuheen viestiä. On kirjoitettu Bushin "uudesta idealismista" ja kyselty, onko Yhdysvaltain ulkopolitiikka kokemassa suunnanmuutoksen. Aikooko Washington todella vaatia epädemokraattisia liittolaisiaankin demokratisoimaan poliittisen elämänsä?
Suomen entinen Washingtonin suurlähettiläs Richard Müller pohdiskelee Turun Sanomien aliokirjoituksessaan näitä kysymyksiä. Hän kirjoittaa, että "[t]utkijat, historioitsijat, ulkopoliittiset asiantuntijat ja poliittiset johtajat ympäri maailmaa ovat välittömästi ryhtyneet pohtimaan, miten tätä idealistista ja kompromisseja vailla olevaa lausuntoa Yhdysvaltojen tulevasta ulkopolitiikasta olisi tulkittava." ("Yhdysvallat ristiretkelle epädemokraattisia valtioita vastaan", Turun Sanomat, 27.1.2005)
Müller kysyy, voisiko Bush ilmaista asiansa selväsanaisemmin ja lainaa sitten presidentin puhetta: "Yhdysvaltojen politiikkana tulee olemaan demokraattisten liikkeiden ja instituutioiden kasvun tukeminen jokaisessa valtiossa ja kulttuurissa, lopullisena tavoitteena poistaa pakkovalta maailmastamme".
Ex-suurlähettiläs pohtii sitten, "[m]erkitseekö tämä todella perusteellista muutosta Yhdysvaltojen tähänastisessa politiikassa ja luopumista Bushin hallituksen ensimmäisen kauden – kuten hänen useimpien edeltäjiensäkin – käytännöstä harjoittaa yhteistyötä epädemokraattisten ja uudistuksia vastustavien hallitusten kanssa kysymyksissä, jotka ovat oleellisia Yhdysvaltain intressien kannalta, kuten terrorismin vastustaminen."
Voi kysyä, onko puhtaasti propagandistisen puheen analysoiminen tällaisella vakavuudella mielekästä. Bush vastasi itse näihin kysymyksiin tammikuun 26. päivänä pitämässään lehdistötilaisuudessa. Vastaus oli tyypillisen sekava, Bushillehan sanat eivät sinänsä kovin paljoa merkitse. Presidentti sanoi puheen kuvastaneen "mennyttä politiikkaa", vaikka asettikin "selkeästi uuden tulevaisuuden tavoitteen". (Ks. David Corn: "More Talking Back to Bush", The Nation, 27.1.2004)
Pelkällä talonpoikaisjärjellä on pääteltävissä, mitkä ovat Yhdysvaltain ulkopolitiikan raamit, vaikka uusia lähestymistapoja kokeiltaisiinkin. Historian opetus on aika selvä. Yhdysvaltain hallituksille demokratia muualla maailmassa on aina merkinnyt alistumista amerikkalaisten eliittien eduille. Demokratia on uuskonservatiivienkin ajatusmaailmassa alistumista Yhdysvaltain määräysvaltaan. Jos sen saa näyttämään todelliselta demokratialta, hyvä niin, jos taas ei, niin ei se nyt loppujen lopuksi niin tärkeää ole.
Uutta onkin nyt se, että muu maailma ei näytä enää uskovan Yhdysvaltain tarkoitusperien pyyteettömyyteen. On mahdotonta kuvitella, että Yhdysvallat satoja miljardeja dollareita maksaneen sodan ja miehityksen jälkeen sallisi irakilaisille todellista demokratiaa, merkitsisihän se kaikkien tiedossa olevien tosiasioiden valossa amerikkalaisten vaikutusvallan mitätöimistä. On muutenkin lapsellista kuvitella Washingtonin lähteneen Irakiin demokratian nimissä. Arvostettu Persianlahden politiikan tuntija Dilip Hiro kuvaa Irakia miehittävän Yhdysvaltain tavoitteita kirjoittamalla, että tarkoituksena on ennen kaikkea "tehdä Irakista asiakasvaltio, joka tukee [Yhdysvaltain] omia sotilaallisia, strategisia, diplomaattisia ja taloudellisia intressejä alueella". ("Cul-de sacs All Around", TomDispatch, 26.1.2005)
Kääntelipä Bushin virkaanastujaispuhetta miten päin hyvänsä, ei mikään muuta sitä tosiasiaa, ettei mikään imperialistinen valtio ole koskaan voinut tehdä muuta kuin ajaa omia etujaan, sanoivatpa propagandistit mitä hyvänsä. Maailmanvallaksi ei tulla demokraattisia hyveitä vaalimalla.
Ks. myös: