Katalonia, Katalonia!

Hannu Reime

Koillis-Espanjan autonomisen alueen Katalonian asukkaat äänestivät viime sunnuntaina (18.6.) itsehallintonsa laajentamisen puolesta. Kyllä-äänet voittivat ylivoimaisesti, mutta äänestysinto jäi odotettua vähäisemmäksi, vain noin viiteenkymmeneen prosenttiin. Hannu Reime pohtii torstai-iltapäivän kolumnissaan Katalonian ja Espanjan herättämiä ajatuksia, jotka nykypäivän lisäksi koskettavat myös tapahtumia 1930-luvulla.  

Eurooppa muodostuu paitsi kirjavasta valikoimasta kaikenkokoisia kansallisvaltioita, myös sellaisista maista, joitten monikansallisuutta ei käy kieltäminen. Espanja on yksi niistä. Se on valtio, jossa keskusvallan ja kansallisten vähemmistöjen suhteet ovat aina olleet tulenarkoja, maa, jonka historiassa vanhoillisuutta ja edistyksellisyyttä on usein mitattu sen mukaan, missä määrin keskusvalta Madridissa on valmis myöntämään päätäntävaltaa alueille. ”Espanjan hajoaminen” on peikko, jolla on peloteltu, kun Kataloniasta tai Baskimaasta kuuluu vaatimuksia laajentaa itsehallintoa.

Katalonialaiset ja baskit ovat Espanjan kaksi tärkeintä vähemmistökansallisuutta, jotka kieleltään ja sitä kautta myös kulttuuriltaan poikkeavat selvimmin espanjankielisestä — tai niin kuin usein myös sanotaan kastiliankielisestä — enemmistöstä. Myös muualla Espanjassa elää alueellinen omaperäisyys edelleen vahvana. Andalusia etelässä on oma maailmansa, ja Luoteis-Espanjan Galiciassa puhutaan galegon kieltä, joka tunnustetaan kastilian, katalaanin ja baskin ohella yhdeksi Espanjan neljästä kielestä. Galego on — jos asioita hieman yksinkertaistaa — jonkinlaista portugalin ja espanjan sekoitusta.   

Espanjan itsehallintoalueista Kataloniaa voi monin perustein pitää tärkeimpänä. Se on perinteellisesti ollut Iberian niemimaan kehittyneintä ja teollistuneinta seutua. Katalaanin kielellä on enemmän syntyperäisiä puhujia kuin monilla EU:n virallisilla kielillä, sellaisilla kuin vaikkapa suomi, tanska, viro, latvia, liettua tai sloveeni. Katalaani on myös vanha kulttuurikieli, jonka kirjallinen käyttö alkoi jo sydänkeskiajalla. Katalonialaisilla on historiansa aikana ollut läheiset kulttuuriset yhteydet Provenceen Etelä-Ranskassa ja Baleaarien saarten kautta myös Sardiniaan. Valtiolliset rajat maanosassamme halkovat usein vuosisatoja vanhoja kulttuurialueita.

Espanjan alueet saivat nykyiset — eritasoiset — itsehallintonsa kolmekymmentä vuotta sitten, kun Francon valtakausi päättyi diktaattorin kuoltua. Diktatuurin aikana kansallisilla vähemmistöillä ei ollut vähäisintäkään autonomiaa. Vähemmistökielten julkinen käyttö oli ankarasti kielletty, ja Baskimaassa saattoi joutua vankilaan pelkästään baskin puhumisesta. Ennen Francon kautta Katalonialla ja Baskimaalla oli ollut itsehallinto Espanjan Tasavallan aikana 1930-luvulla. Puolustaakseen kansallisia oikeuksiaan Baskimaan ja Katalonian kansallismieliset taistelivat tasavaltalaisten puolella sisällissodassa, jonka Francon joukot voittivat keväällä 1939.

Kysymys Espanjan alueitten itsehallinnon laajuudesta on noussut esille tänä vuonna paitsi Katalonian äänestyksen johdosta myös siksi, että Espanjan hallitus valmistautuu neuvottelemaan Baskimaan aseellisen itsenäisyysliikkeen ETA:n kanssa pitkän selkkauksen lopettamisesta. Terrorismia vuosikymmeniä harjoittanut ETA julisti pommikampanjassaan tulitauon viime keväänä. Konservatiivinen oppositio Madridissa arvostelee pääministeri Zapateron hallitusta myönnytyksistä terroristeille. Hallitus puolestaan pitää aikaa suotuisana solmia lopultakin rauha Länsi-Euroopan viimeisessä kriisissä, jossa poliittista asiaa on ajettu pommein ja asein.  

Varmaan on pelkkä sattuma, mutta mielenkiintoinen sattuma yhtä kaikki, että Espanjan alueista ja maan valtiollisesta rakenteesta keskustellaan juuri nyt, kun sisällissotaa myös muistellaan tavallista enemmän. Ensi kuussa tulee nimittäin kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun kenraali Francisco Franco aloitti sotilaskapinan tasavallan hallitusta vastaan.

Kapina ei jäänyt tavanomaiseksi vallankaappaukseksi tai vallankaappauksen yritykseksi, vaan siitä alkoi lähes kolme vuotta kestänyt katkera sisällissota, josta tuli yksi merkittävimmistä tapahtumista viime vuosisadan historiassa. Espanjan sisällissota oli eräänlainen toisen maailmansodan kenraaliharjoitus sekä raakuudessaan että erityisesti siinä, kuinka nykyaikaisia aseita käytettiin siviilejä vastaan. Baskimaan kaupungin Guernican pommitus jäi yhdeksi symboliksi vuosisadan julmuuksista.

Espanjan sisällissota oli ehkä myös viimeinen suuri aatteitten sota. Tavalla tai toisella siinä olivat mukana kaikki ne ideologiat ja yhteiskunnalliset virtaukset, jotka olivat vaikuttaneet maailmassa parinsadan vuoden ajan Ranskan vallankumouksen jälkeen ja siitä lähtien, kun teollinen kapitalismi alkoi radikaalisti muuttaa elämäntapaamme. Siihen kuuluvat sellaiset asiat kuin demokratia, sosialismi, kommunismi, fasismi, edistys, taantumus, vanha yhteiskunta ja uusi tai ainakin yritykset luoda uusi.

On mielenkiintoista, että sodan alussa juuri Kataloniassa pantiin toimeen yksi viime vuosisadan radikaaleimmista yhteiskuntakokeiluista, kun francolaisten kapina oli kukistettu Espanjan suurissa teollisuuskeskuksissa. Anarkistit, vasemmistososialistit ja toisinajattelevat kommunistit korvasivat kapitalismin yhteiskunnalla, joka nojautui työläisten johtamiin kollektiiveihin. Amerikkalainen historioitsija Burnett Bolloten, joka toimi sotakirjeenvaihtajana Madridissa, kutsuu Espanjan vallankumousta syvällisemmäksi ja radikaalimmaksi kuin vuosi 1917 oli Venäjällä konsanaan.

Samoja tapahtumia kuvaa myös brittikirjailija George Orwell upeassa reportaašikirjassaan Katalonia, Katalonia!. Orwell taisteli vapaaehtoisena työläismiliisissä Aragonian rintamalla, mutta joutui pakenemaan henkensä kaupalla, kun tasavaltaa aseistanut Neuvostoliitto ja Espanjan kommunistipuolue alkoivat vainota kaikkia niitä, joita eivät voineet kontrolloida. Orwell oli liittynyt — osaksi sattumalta — miliisiin, jota johti Kataloniassa vaikuttanut ja trotskilaiseksi leimattu puolue POUM, jonka nimi hieman vapaasti käännettynä on suomeksi Yhtynyt Marxilainen Työväenpuolue. Neuvostoliiton määräyksestä POUM kiellettiin, ja puolueen aktivisteja vastaan aloitettiin hysteerinen noitavaino. Stalin yritti mitä ilmeisimmin laajentaa samanaikaiset Moskovan näytösoikeudenkäynnit Espanjaan.

Kataloniasta kulkee näin suora yhteys Orwellin myöhempään, kaikkea totalitarismia arvostelevaan tuotantoon, siihen, mistä hänet parhaiten tunnetaan. Brittikirjailijan kuuluisien antiutopioitten taustalla ovat hänen henkilökohtaiset kokemuksensa Espanjan vallankumouksesta ja sen väkivaltaisesta tukahduttamisesta, vastavallankumouksesta, joka tehtiin jo paljon ennen Francon armeijan voittoa.