27.12.2007 27.12.2007
Tapani Lausti
Kommentoidessaan suurlähettiläs Antti Sierlan laatimaa selvitystä Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista ulkoministeri Ilkka Kanerva toivoi sen auttavan kohti "analyyttisempää ja argumentoivampaa tulokulmaa" Natosta käytävässä keskustelussa. Kommentoidessaan puolestaan Kanervan lausuntoa Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan, että selvityksestä löytyy "enemmän perusteluja jäsenyyden kannattajille kuin vastustajille. Syy taitaa olla, että laajentuneen Naton poliittinen ominaispaino on ilmeisen suuri eikä ole helppo väittää, että läntisen puolustusliiton jäsenyys olisi ainakaan vähentänyt jäsentensä turvallisuutta." ("Naton jäsenyyden punninta ei vaadi suurta dramatiikkaa", Helsingin Sanomat, 22.12.2007)
Samassa pääkirjoituksessa Helsingin Sanomat kirjoitti: "EU-maiden suuri enemmistö rakentaa puolustuksensa juuri Naton varaan, ja Yhdysvaltojen osuus on siinä tunnetusti erittäin suuri. Selvityksessä tähdennetään varsinkin Naton poliittisen yhtenäisyyden arvoa ulkoisten uhkien torjumisessa jo ennakolta."
Meitä siis kehotetaan analyyttisempään Nato-arviointiin. Silti kukaan ei oikein analysoi, mitä nuo "ulkoiset uhat" ovat. Suomalaisen Nato-keskustelun ongelma on, että se ei ota huomioon maailmanpolitiikan todellista taustaa. Se tarkastelee kansainvälistä politiikkaa abstraktina ilmiönä, jossa yhteiskuntien valtasuhteet eivät näyttele minkäänlaista roolia.
Ulkopolitiikka heijastaa kuitenkin yleensä nimenomaan maiden sisäisiä valtasuhteita. Yhdysvaltojen hallitsevien eliittien valtavat taloudelliset edut edellyttävät mahdollisimman vahvaa otetta maapallon resursseista ja strategisista reiteistä. Ulkopolitiikka tietysti puetaan mahdollisimman kauniiseen muotoon: puhutaan demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Kohtuuttoman suurten etujen varmistaminen edellyttää kuitenkin opportunistista asennetta demokratiaan ja hyvin usein myös ihmisoikeuksien polkemista. Missä demokratia myötäilee amerikkalaisia eliittietuja, hyvä niin, missä taas ei, sitä pahempi demokratialle.
Useimmissa osissa maailmaa aito demokratia antaisi kansalaisille mahdollisuuden osoittaa vastenmielisyyttään Washingtonin otteita kohtaan. Tämä ei ole antiamerikkalaisuutta vaan kriittistä asennetta Yhdysvaltojen eliittien politiikkaan, joka on ristiriidassa myös Yhdysvaltojen väestön enemmistön tarpeiden kanssa.
Näin Yhdysvallat omien eliittietujensa nimissä kääntää suuren osan maailmaa itseään vastaan. Ulkoiset uhat ovat itse aikaansaatuja. Uhat eivät ole kuitenkaan niinkään sotilaallisia kuin amerikkalaisen valtioterrrorismin vastaista suhteellisen pientä terroria, tietysti rikollista sekin, kun se kohdistuu siviiliväestöön. Pelottelu Iranin ohjuksilla ellei peräti ydinaseella on silkkaa hämäystä.
Euroopan unionin asenne on ambivalentti. Eurooppalaisten eliittien edut ovat osittain yhteneväisiä, osittain ristiriidassa amerikkalaiseliittien etujen kanssa. Markkinatalousideologia tietysti saa eliitit puhumaan "yhteisistä arvoista", mutta tietty jännitys leimaa amerikkalais-eurooppalaisia suhteita.
Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen tehnyt kaikkensa torjuakseen riippumattoman eurooppalaisuuden nousun. Nato on ollut tässä olennainen organisaatio. Sitä ei perustettu niinkään torjumaan Neuvostoliiton väitettyä uhkaa kuin liittämään eurooppalaiset "turvallisuusedut" Washingtonin etuihin. Vain britit ovat olleet täysin kritiikittömiä tässä suhteessa. Tony Blair alisti maansa politiikan Washingtonin eduille sotarikollisuuteen asti.
On selvää, että tällainen analyysi on maamme Nato-mielisille vaikuttajille käsittämätöntä. Heille "analyyttisyys" on samaa kuin Nato-jäsenyyden kannattaminen. Nato-jäsenyys taas liittäisi Suomen rintamaan, jota suuri osa maailman väestöstä silmäilee kriittisesti, ovathan tässä rintamassa maapallon rikkaat maat, joiden ulkopolitiikan perinne on kaikkea muuta kuin demokraattinen. Lännen sotilaalliset väliintulot ovat vaatineet toisen maailmansodan jälkeen kenties jopa 15 miljoonaa uhria. Sen lisäksi miljoonat ihmiset ovat kuolleet, koska köyhille maille ei suotu mahdollisuutta kehittää talouttaan niiden omilla ehdoilla. (Ks. Nafeez Mosaddeq Ahmed: The Hidden Holocaust--Our Civilizational Crisis Part 2: Exporting Democracy, Media Monitors Network, 9.12.2007)
Vieraile arkistossa: Nato, Yhdysvaltain politiikka, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Afganistan, Persianlahti, Hannu Reime