YLE/Ykkösaamun kolumni 13.1.2019 **** Etusivulle

Trump haluaisi jättää kurdit

Hannu Reime

Presidentti Donald Trump yllätti maailman joulunalusviikolla ilmoittamalla, että hän vetää amerikkalaiset sotilaat kotiin Syyriasta. Kolumnistimme Hannu Reime pohtii päätöksen taustaa ja kertoo siitä, keiden kanssa Yhdysvallat on ollut liittoutuneena Syyrian sodassa.

Valkoista taloa puolitoista vuotta isännöineen Donald Trumpin päätöksissä mikään ei tunnu yllättävän. Vaikutusvaltaisten tahojen vastustuksesta huolimatta presidentti on sanoutunut irti Iranin ydinvarustelua rajoittavasta sopimuksesta myötäillen tässä hyvän ystävänsä, Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun toivetta. Samoin hän teki päättäessään, että Yhdysvallat ensimmäisenä merkittävänä valtiona siirtää Israelin suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.

Myös amerikkalaisten sotilaiden pikaista kotiuttamista Syyriasta vastustetaan niissä piireissä, jotka ovat tottuneet ajamaan vähemmän tempoillen Yhdysvaltojen etuja johtavana maailmanvaltana. Sellainenhan Amerikka edelleenkin on huolimatta paljon puhutusta Kiinan noususta, Venäjän itsetunnon kasvamisesta ja Lähi-idän verisestä sotkusta, jonka syntyyn Yhdysvallat itse ja sitä ennen Britannia ja Ranska ovat suurelta osin syyllisiä.

Eniten Trumpin Syyria-ilmoituksesta iloitsee Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan, eikä myöskään Venäjän Vladimir Putinilla ole mitään sitä vastaan. Venäjän ja Nato-maa Turkin olisi sitä helpompaa järjestää asiat Syyriassa mielensä mukaan ja oletettavasti niin, että Bashar al-Assad pysyy vallassa.

Internetissä törmää edelleen kirjoituksiin, joissa Syyrian sota nähdään jonkinlaisena kylmän sodan jatkona: Yhdysvallat liittolaisineen yrittäisi kaataa Assadin ”edistyksellisen” ja ”imperialisminvastaisen” hallituksen, jota Venäjä entistä Neuvostoliittoa seuraten puolustaa. Tämä on siinä mielessä totta, että Venäjä todella pelasti Assadin massiivisella väliintulollaan siinä vaiheessa, kun kymmenet, usein keskenään riitaiset kapinallisryhmät todella uhkasivat hallitusta. Ylivoimainen enemmistö Syyrian sodan sadoista tuhansista siviiliuhreista on menehtynyt venäläisten ja hallituksen joukkojen ilmapommituksissa.

Syyriassa käydään sotaa, jossa ei ole kahta selvästi vastakkaista osapuolta, vaan useita. Monet ulkopuoliset sotivat syyrialaisilla niin, että jokainen niistä on omalta osaltaan pahentanut Syyrian humanitaarista katastrofia: puolet syyrialaisista on joutunut jättämään kotinsa, ja heistä puolet on paennut ulkomaille.

Syyrian sota alkoi arabikevään innoittamina mielenosoituksina Assadin suvun dynastista diktatuuria ja rikkaita suosivaa talouspolitiikkaa vastaan. Hallituksen turvajoukkojen väkivaltainen reaktio sai aikaan sen, että rauhanomaiset mielenosoitukset muuttuivat kansannousuksi ja vallankumoukseksi, joka degeneroitui avoimeksi sodaksi. Samalla islamistisen opposition merkitys kasvoi. Yhdysvallat liittolaisineen antoi kapinallisille apua, mutta ei kipeästi kaivattua ilmatorjuntakalustoa, ei edes olalta laukaistavia sinkoja, joilla olisi voinut ampua alas tynnyripommeja siviilien päälle pudottaneita hallituksen helikoptereita.

Amerikkalaisten antama suhteellisen vähäinen apu Syyrian hallituksen vastaisille ryhmille selittyy käsittääkseni parhaiten sillä, että näin haluttiin varmistaa jalansija mahdollisessa Assadin jälkeisessä Syyriassa. Tämän avun rinnastaminen Yhdysvaltojen edellisellä vuosikymmenellä tekemään tuhoisaan hyökkäykseen Irakia vastaan on harhaanjohtavaa: päinvastoin kuin Syyriassa, Irakissa ei ollut mitään kansannousua tai vallankumousta vuonna 2003. Silloin Yhdysvallat käytti kaiken tarvittavan sotavoiman Saddam Husseinin kaatamiseen ja regiimin vaihtoon Irakissa satojen tuhansien ihmisten hengen kustannuksella.

Irakin miehityksellä oli kohtalokkaita seurauksia myös Syyriassa. Irakissa syntyi uusi, tähänastisista fanaattisin ja häikäilemättömin jihadistijärjestö, joka tunnetaan englanninkielisellä nimilyhenteellään Isis. Tämä omituinen kuolemankultti julisti kesällä 2014 uuden kalifaatin perustetuksi Irakiin ja Syyriaan. Kaoottisissa oloissa Isis sai värvätyksi kannattajia sankoin joukoin, muun muassa amerikkalaisten hajottaman Saddam Husseinin armeijan entisistä sotilaista. Kalifaatti valtasi pian suuria alueita molemmissa maissa ja rakensi niille oman, sanoinkuvaamattoman raa'an hallintojärjestelmänsä.

Isis kohtasi kovimman vastustajansa Syyrian kurdivähemmistön asuinseuduilla Turkin vastaisella rajalla. Kolmesta maakunnasta koostuvalla alueella, josta kurdit käyttävät nimeä Rojava ('länsi'), oli alettu rakentaa uutta yhteiskuntaa Assadin hallituksen joukkojen vetäydyttyä sieltä kukistamaan kansannousua Syyrian keskeisissä arabimaakunnissa. Hallitus ei halunnut käydä kahden rintaman sotaa ja jätti kurdit rauhaan.

Uuden hallinnon järjestämistä Rojavassa johti Demokraattinen liittopuolue PYD, joka itse asiassa on rajan toisella puolella, Kaakkois-Turkissa, toimivan Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n syyrialainen sisarjärjestö. PKK:n perustaja ja pitkäaikainen johtaja Abdullah Öcalan istuu elinkautista vankeustuomiota Turkissa. Sellissään hän on lukemattomin kirjoituksin muovannut puolueelleen uutta vapaudenhenkistä ideologiaa korvaamaan aikaisemman marxismi-leninismin. Öcalanin federalistisia ja demokraattisia ajatuksia on alettu soveltaa käytäntöön Rojavassa.

Myös Rojavan hallinnon pohjaa on laajennettu ottamalla siihen mukaan kurdien lisäksi arabeja ja kristittyjä assyrialaisia. Rojava on nimetty Pohjois-Syyrian demokraattiseksi federaatioksi, joka ei pyri itsenäiseksi, vaan sanoo olevansa malli tulevalle demokraattiselle Syyrialle. Turkki pitää tätä kaikkea äärimmäisen kielteisenä kehityksenä.

Yhdysvallat liittoutui Syyrian kurdien kanssa syksyllä 2014 ilmeisenä syynä se, että nämä ovat motivoiduimpia ja tehokkaimpia taistelijoita Isisiä vastaan. Isisin joukot piirittivät silloin Turkin rajan pinnassa sijaitsevaa Kobanen kaupunkia. Amerikkalaisten ilmapommitukset sekä Kobanen puolustajien, muun muassa kurdien naistaistelijoiden, urhoollisuus pelastivat kaupungin. Siitä lähtien Yhdysvallat on koordinoinut ilmatukensa kurdijoukkojen kanssa näiden vapauttaessa Isisin valtaamia kaupunkeja yhden toisensa jälkeen. Kaikkiaan Syyriassa toimii runsaat 2000 amerikkalaista sotilasta.

Ensimmäinen konkreettinen osoitus siitä, että Yhdysvaltojen ja Syyrian kurdien järkiavioliitto rakoilee, saatiin vuosi sitten, kun Turkki valtasi Rojavaan kuuluvan Afrinin kantonin. Yhdysvallat ei yrittänyt estää Nato-liittolaisensa provosoimatonta hyökkäystä. Myöskään Erdoganin kanssa hyvää pataa oleva Putin ei tehnyt mitään kurdien hyväksi.

Trump on nyt neuvonantajiensa ja Pentagonin painostamana venyttänyt vetäytymisen aikataulua, mikä ärsyttää Turkkia. Diplomaattisena protestina Erdogan ei suostunut ottamaan vastaan Ankarassa vieraillutta Trumpin turvallisuuspoliittista avustajaa John Boltonia.

Trumpin ja hänen hallintonsa köydenvedosta voi päätellä, että presidentti jättäisi kernaasti ”kurdikysymyksen” brutaalin ratkaisun Turkille, mitä taas strategisemmin ajattelevat neuvonantajat ja sotilaat eivät pidä järkevänä Yhdysvaltojen omien geopoliittisten intressien kannalta. Ehkä Trumpin käyttäytyminen myös todistaa sitä, että hän pitää sellaisia hahmoja kuin Erdogan , Putin, Assad ja Netanyahu todellisina hengenheimolaisinaan.


Arkisto: Hannu Reime, Syyria, Lähi-itä, Ramzy Baroud, Patrick Cockburn, Robert Fisk, Moshé Machover

 

[home] [archive] [focus]