YLE/Tänään iltapäivällä, 30.9.2003

Edward Said on poissa      

Hannu Reime

Viime viikolla kuoli manhattanilaisessa sairaalassa New Yorkissa palestiinalaisten tunnetuin kirjallinen ja kulttuurinen vaikuttaja, professori Edward Said. Vuosikymmenten ajan Said toimi poliittisena aktivistina palestiinalaisten kansallisessa liikkeessä sekä viime vuosina kriittisenä kirjoittajana, jota palestiinalaisalueiden miehitys syvästi ahdisti. Said arvosteli myös yhä enemmän  palestiinalaishallinnon johtoa ja laajassa kirjallisessa tuotannossaan hän käsitteli Lähi-idän lisäksi aiheita, jotka vaihtelivat maailmankirjallisuudesta musiikkiin. Edesmenneestä Edward Saidista ja hänen ajatuksistaan kertoo nyt Hannu Reime.

Edward Said kuoli viime keskiviikkona 67-vuotiaana. Leukemia vei lopulta voiton miehestä, joka oli taistellut sairauttaan vastaan kaksitoista vuotta. Samalla vaikeni palestiinalaisten tunnetuin ääni New Yorkissa, kaupungissa, joka sata vuotta sitten oli Vanhasta Maailmasta tulleille siirtolaismassoille luukku maailman kansojen amerikkalaiseen sulatusuuniin. Suuri osa maahanmuuttajista oli ollut  rutiköyhiä juutalaisia. He olivat lähteneet tsaarin Venäjältä pakoon vainoja, väkivaltaa ja köyhyyttä, etsimään parempaa elämää lännen kultamaasta Amerikasta. He olivat menestyneet uudessa kotimaassaan, ja köyhien tekstiilityöläisten jälkeläiset ovat nyt juristeja, toimittajia, kirjailijoita, yliopistonopettajia, filharmonikkojen soittajia. Juutalaissyntyisten kaupunkilaisten suuri määrä selittää sen, että New York on perinteellisesti ollut vahvasti israelilaismielinen silloin, kun on kysytty suhtautumista Lähi–itään, ja Lähi-itä tarkoittaa tässä tietenkin Israelin ja palestiinalaisten konfliktia.

Kotikaupungissaan Edward Saidista tuli vuosikymmenten aikana melkein kuin itsestään palestiinalaisten puhemies, jota Yhdysvaltojen suuret TV-kanavat usein haastattelivat — ja  varsinkin silloin, kun palestiinalaisjärjestöt syyllistyivät johonkin terroritekoon, jotka Said johdonmukaisesti tuomitsi. Häntä kuultiin harvemmin silloin, kun kyseessä oli toisen osapuolen valtioterrorismi. Yksilöiden ja ryhmien identiteetti, juutalaisuus, Israelin valtio, palestiinalaisuus ovat kuitenkin vivahteikkaampia ja mutkikkaampia asioita kuin ne stereotypiat, joita joukkotiedotusvälineet helposti rakentavat. Näitä latteita tyypittelyjä Edward Said halusi murtaa. 

[Mus. Gilad Atzmon/Reem Kelani …]

Palestiinalainen laulaja Reem Kelani esiintyy tässä israelilaisen saksofonistin Gilad Atzmonin ja Orient House –yhtyeen solistina. En tiedä, ehtikö Edward Said tutustua tähän esitykseen tai pitikö hän eurooppalaisen klassillisen musiikin tuntijana siitä jazzin sekä juutalaisen ja arabimusiikin yhdistelmästä, jota levyllä kuullaan. Olen kuitenkin varma, että israelilaisen Gilad Atzmonin ja palestiinalaisen Reem Kelanin yhteistyö, jonka taustalla oli myös vahva poliittinen sävy, on jotakin sellaista, mikä hengeltään oli lähellä Saidin omia pyrkimyksiä.

Edward Said syntyi Jerusalemissa vuonna 1935 hyvinvoivaan kristittyyn arabiperheeseen. Hänen isänsä oli perustanut veljensä kanssa Kairoon paperi– ja konttoritavarakaupan. Jerusalemiin jääneen talonsa ja muun omaisuutensa perhe menetti vuoden 1948 sodassa, joka uudelle Israelin valtiolle oli itsenäisyyssota, palestiinalaisille kansallinen katastrofi, josta käytetään arabiankielistä nimeä al-Nakba. Omaisuus Kairossa ja vakaa yhteiskunnallinen asema yhdessä takasivat kuitenkin sen, ettei Saidin perhe joutunut jakamaan satojentuhansien muiden palestiinalaisten kohtaloa YK:n ylläpitämillä pakolaisleireillä. Käytyään koulunsa Kairossa Edward Said lähetettiin opiskelemaan Yhdysvaltoihin, ensin Princetonin ja sitten Harvardin yliopistoon, jossa hän suoritti filosofian tohtorin tutkinnon. 60-luvulta kuolemaansa saakka Said toimi kirjallisuuden professorina New Yorkin Columbia-yliopistossa. Hän oli Yhdysvaltojen kansalainen.

Vuoden 1967 sodassa Israel miehitti loputkin entisestä brittiläisestä Palestiinasta. Jordanian ja Egyptin hallintaan vuonna 1948 joutuneet alueet, Länsiranta ja Gaza, muuttuivat nyt Israelin miehittämiksi palestiinalaisalueiksi. Israelin sotamenestys herätti muun maailman jo paljolti unohtaman Palestiinan kysymyksen uudelleen eloon. Nuori akateeminen intellektuelli Edward Said meni mukaan palestiinalaisten kansalliseen liikkeeseen, jonka eri suuntaukset yhdistyivät Palestiinan vapautusjärjestössä PLO:ssa. Said oli 90-luvun alkuun saakka palestiinalaisten pakolaisparlamentin, Kansallisneuvoston, jäsen.

Edward Said oli ensimmäisiä palestiinalaisia, jotka alkoivat julkisesti puhua Palestiinan kysymyksen rauhanomaisen ratkaisemisen puolesta. Se tarkoitti neuvotteluja ja kompromissia Israelin kanssa ja luopumista aseellisen taistelun ideologiasta. Muutamien muiden, aluksi harvojen  palestiinalaisten tavoin Said alkoi pitää yhteyttä niihin israelilaisiin, jotka siihen olivat halukkaita, aluksi lähinnä rauhanliikkeen kannattajiin. Arabimaissa pitkään vallinnut tapa olla käyttämättä sanaa ”Israel” ja puhua sen sijaan ”siionistisesta entiteetistä” oli Edward Saidille ja hänen hengenheimolaisilleen sanamagiaa. Se oli yritys manata palestiinalaisille julma ja muille arabeille nöyryyttävä todellisuus pois sanoilla.

Mutta vaikka Edward Said oli maltillinen suhtautumisessaan israelilaisiin ja heidän kansallisiin oikeuksiinsa Palestiina/Israelissa, hän ei säästellyt sanojaan arvostellessaan Israelin hallituksen miehityspolitiikkaa ja uuden kotimaansa Yhdysvaltojen sille antamaa tukea. Jälkimmäisestä on osoituksena Yhdysvaltojen miljardiluokan vuotuinen dollariapu, kuten Said sanoo tässä 14 vuotta sitten New Yorkissa tehdyssä haastattelussa:

ES: They can't hold onto the West Bank and Gaza for one day without the US support, which is three billion dollars plus in official aid and another six billion in all kinds of forgiveness of loans, unofficial aid and so on and so forth. So I think the United States plays a very important role of complicity here.

(He eivät kykenisi pitämään hallussaan Länsirantaa ja Gazaa päivääkään ilman Yhdysvaltain tukea. Virallinen apu ylittää kolme miljardia dollaria ja sen lisäksi kaikenlaiset lainojen mitätöimiset ja epäviralliset avustukset nousevat kuuteen miljardiin jne. Näin ollen uskon, että Yhdysvallat kantaa huomattavan osavastuun tilanteesta.)

Edward Said oli siis ensimmäisiä Israelin ulkopuolella asuvia palestiinalaisia, jotka julkisesti esittivät ajatuksen, että Israel/Palestiina on kahden kansan, Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien, maa. Mutta aitoon kansalliseen kompromissiin voidaan Saidin mielestä päästä vain silloin, kun molempien kansojen välillä vallitsee täydellinen tasa-arvo. Tasa-arvoa ei ollut kymmenen vuotta sitten alkaneessa, ja nyt romahtaneessa, Oslon rauhanprosessissa, ja siitä syystä Said arvosteli hanketta alun alkaen. On mielenkiintoista, että israelilainen rauhanaktivisti, professori Tanya Reinhart Tel Avivista moitti Osloa jokseenkin samoin sanoin kuin Edward Said: se ei johtaisi rauhaan eikä hyvinvointiin, vaan väkivallan jatkumiseen ja apartheid-järjestelmään. Kolmen viime vuoden tapahtumat ja Israelin parhaillaan rakentama, palestiinalaiset sisäänsä sulkeva muuri osoittavat, että  Edward Said ja Tanya Reinhart olivat oikeassa kymmenen vuoden takaisessa kritiikissään.

Edward Said oli paljon muutakin kuin alistetun pakolaiskansan puolestapuhuja ja yhteiskuntakriitikko. Hän oli myös taiteen, ennen kaikkea maailmankirjallisuuden ja eurooppalaisen klassisen musiikin ystävä ja tuntija. Hän yritti myös yhdistää taiteen hankkeisiin, joilla edistettäisiin israelilaisten ja palestiinalaisten sovintoa. Vuoden 1999 helmikuussa Said järjesti israelilaisen Daniel Barenboimin konsertin palestiinalaisten Bir Zeit-yliopistoon Ramallahin kaupungin lähelle. Itäeurooppalaiseen juutalaiseen siirtolaisperheeseen Buenos Airesissa syntynyt, kymmenvuotiaana Israeliin muuttanut Daniel Barenboim ja Jerusalemissa syntynyt Edward Said olivat läheisiä ystäviä. Heitä yhdisti haave israelilais-palestiinalaisesta rauhasta sekä rakkaus Beethoveniin, jonka Appassionata-sonaatin kolmatta osaa Barenboim tässä tulkitsee: .

[Mus. Appassionata ….]       


Ks. myös:

[home] [archive] [focus]