YLE/Ykkösaamun kolumni 16.8.2018 **** Etusivulle

Israel on valtio, joka ei kuulu kansalaisilleen

Hannu Reime

Israelissa hyväksyttiin viime kuussa hallituksen ajama kiistelty laki kansallisvaltiosta. Lain mukaan Israel ei ole kansalaistensa, vaan maailman juutalaisten kansallisvaltio, kirjoittaa kolumnistimme Hannu Reime.

Valokuva on 45 vuotta vanha. Kuva esittää kahta nuorta naista, jotka seisovat jalkakäytävällä ja kantavat kumpikin omaa kylttiään. Toiseen on kirjoitettu: olen Palestiinan arabi. Olen syntynyt Jerusalemissa, mutta en voi palata kotimaahani. Toisessa lukee: olen Amerikan juutalainen. Olen syntynyt USA:ssa. Israel ei ole kotimaani, mutta voin ”palata” sinne.

Kuva on otettu Lontoossa, Israelin konsulaatin edessä. Toinen naisista on Britanniassa asuva palestiinalainen Ghada Karmi, toinen juutalaissyntyinen amerikkalainen Ellen Siegel, joka myöhemmin työskenteli sairaanhoitajana Sabran ja Shatilan pakolaisleirissä Beirutissa. Samassa paikassa Libanonin falangistijoukot surmasivat syyskuussa 1982 satoja palestiinalaisia Israelin sotilaiden vartioidessa ulkopuolella.

Vanha valokuva palautui mieleeni, kun luin selostuksia Tel Avivissa viime lauantaina pidetystä mielenosoituksesta uutta kansallisvaltiolakia vastaan. Kymmenien tuhansien ihmisten joukkokokous oli merkittävä siinä mielessä, että sen olivat järjestäneet Israelin arabikansalaiset, jotka yleensä ovat välttäneet yhteisesiintymistä. Mukana oli tietysti myös kaikkien israelilaisten tasa-arvoa kannattavia ja miehitystä vastustavia juutalaisia. Juutalaiset ja arabit kieltäytyvät olemasta vihollisia, kuului yksi iskulauseista.

Kansallisvaltiolaki hyväksyttiin kireissä tunnelmissa , kun rauhanprosessin kulisseistakaan ei ole enää mitään jäljellä. Maaliskuun lopulta lähtien Israelin sotilaat ovat surmanneet ampumalla noin 160 palestiinalaista, jotka ovat protestoineet saarretun Gazan eristävällä aidalla. Kuolleiden joukossa on lapsia, ja haavoittuneita on tuhansia, monet heistä loppuiäkseen vammautuneita. Tyrmistystä ja inhoa kautta maailman herättäneessä Sharpevillen verilöylyssä Etelä-Afrikassa vuonna 1960 turvallisuusjoukot surmasivat seitsemisenkymmentä mielenosoittajaa. Tänä vuonna Israelin armeija on saanut aikaan enemmän kuin kaksi Sharpevilleä runsaassa neljässä kuukaudessa.

Israelilta puuttuu perustuslaki , mutta viime kuussa hyväksytty laki Israelista juutalaisten kansallisvaltiona saa perustuslakiin verrattavan aseman. Se täydentää nuoren valtion ensi vuosina säädettyä, niin ikään perustavanlaatuista paluulakia, joka antaa Israelin kansalaisuuden automaattisesti jokaiselle juutalaissyntyiselle henkilölle, mutta ei kodeistaan karkotetuille palestiinalaisille. Juuri tästä laista seuraavaa käytäntöä vastaan palestiinalaisarabi Ghada Karmi ja amerikanjuutalainen Ellen Siegel osoittivat mieltään Lontoossa.

Uusi kansallisvaltiolaki tekee selväksi, että vain juutalaisilla on kansallinen itsemääräämisoikeus Israelissa, jonka kansalaisista viidesosa on arabeja. Laki määrittelee heprean maan ainoaksi viralliseksi kieleksi ja antaa arabialle vain erikoisaseman, kun aikaisemmin Israel oli virallisesti kaksikielinen. Asutustoimintaa laissa kutsutaan kansallisesti arvokkaaksi. Tämän kohdan muotoilua lievennettiin parlamenttikäsittelyn aikana niin, että laki ei suoraan puhu syntyperään perustuvista yhteisöistä.

Uuden lain mukaan Eretz Yisrael on juutalaisten historiallinen kotimaa. Hepreankielinen ilmaus tarkoittaa Israelin maata. Tämä maantieteellinen termi on historian kuluessa merkinnyt samaa kuin vastaava, lähinnä kristittyjen käyttämä nimi Palestiina. Turkin Osmani-vallan aikana alueesta ei koskaan muodostettu yhtenäistä hallinnollista kokonaisuutta. Palestiinan rajoja alettiin määritellä vasta brittien ja ranskalaisten saaliinjaossa ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Rajoiltaan määrittelemätön Israelin maa mainitaan uuden peruslain ensimmäisessä virkkeessä jopa ennen virallista ja kansainvälisesti tunnustettua nimeä Israelin valtio ( Mdinat Yisrael ). Valtioiden joukossa Israel on erikoinen siinä mielessä, että se ei ole määritellyt omia rajojaan. Tässä se eroaa suuresti niistä maista, joihin se PR-mielessä haluaisi samaistua, nimittäin liberaaleihin länsidemokratioihin.

Kun rajoja ei ole määritelty ja voimasuhteet ovat suotuisia, niitä voidaan tilaisuuden tullen laajentaa. ”Kansallisesti arvokasta” asutustoimintaa on harrastettu niin paljon, että miehitetyille palestiinalaisalueille on muuttanut jo yli puoli miljoonaa juutalaista uudisasukasta kansainvälisen lain vastaisesti. Asuttamisen tavoitteena on saada Israelin hallintaan mahdollisimman paljon maata ja resursseja ja mahdollisimman vähän arabeja.

Paitsi rajojensa määrittelemättömyydessä, Israelin valtio eroaa myös toisessa, hyvin keskeisessä asiassa, demokraattisesta tasavallasta. Kun johtavan hallituspuolueen Likudin kansanedustaja Avi Dichter esitteli juuri hyväksytyn kansallisvaltiolain, hän perusteli lain tarkoitusta rehellisesti: laki estää ajatuksenkin muuttaa Israel kansalaistensa valtioksi. Israel ei kuulu kansalaisilleen, vaan maailman juutalaisille, halusivatpa nämä sitä tai eivät.

Tämä ei ole uutta. Entinen pääministeri, silloisen työväenpuolueen johtaja Ehud Barak on sanonut, että vain arabinationalistit ja äärivasemmistolaiset juutalaiset haluaisivat tehdä Israelista kansalaistensa valtion, jossa esimerkiksi israelilaisuus hyväksyttäisiin kansallisuudeksi syntyperästä riippumatta.

Periaate, jonka mukaan demokratiassa valtio kuuluu kansalaisilleen, julistettiin Ranskan vallankumouksessa, ja vallankumous myös vapautti juutalaiset ja teki heistä tasa-arvoisia muiden ranskalaisten kanssa. Israelin hepreankielisestä enemmistöstä samaa demokraattista periaatetta siis kannattaisi arvovaltaisen lausunnon mukaan vain äärivasemmisto. Sellainen tilanne Ranskassakin kai vallitsi 1700-luvun lopulla. Mutta mitä vuosisataa nyt eletäänkään!


Kirjoittaja työskenteli Ylen radiouutisissa uutistoimittajana, ulkomaantoimittajana ja viimeksi erikoistoimittajana vuodesta 1966 vuoteen 2008, jolloin jäi eläkkeelle.

 

Arkisto: Hannu Reime, Lähi-itä

 

[home] [archive] [focus]