YLE/Ajantasa 15.6.2006

Gazan väkivaltaisuudet

Hannu Reime

Sitten on vuorossa torstai-iltapäivän ulkomaankolumni. Hannu Reime pohtii viimeaikaisia tapahtumia Lähi-idässä. 

Palestiina/Israel on taas noussut uutisotsikoihin alkuvuoden vaaleja seuranneen hieman hiljaisemman vaiheen jälkeen. Mikään suuri yllätys ei ole se, että uutisten aiheena on taas väkivalta: siviilien tappaminen. Viime lauantaina räjähdys Gazan uimarannalla surmasi kahdeksan piknikillä ollutta palestiinalaista, joista kolme oli lapsia ja jotka yhtä lukuun ottamatta kuuluivat samaan perheeseen.

Israelin armeija kiisti omaan tutkimukseensa vedoten, että Israelin puolelta laukaistu tykinammus olisi surmannut palestiinalaiset, ja epäili, että räjähdyksen olisi aiheuttanut rantahiekkaan kaivettu miina, palestiinalaisten itsensä sinne kätkemä siis. Palestiinalaiset ovat jyrkästi eri mieltä. Myös amerikkalainen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch pitää todennäköisenä, että tykistön ammus surmasi rannalla olleet.    

Kuitenkin samana päivänä — tiistaina — kun asevoimien komentaja Dan Halutz ja puolustusministeri Amir Peretz puolustivat johtamansa laitoksen mainetta kiistämällä viikonvaihteen pommituksen, yksitoista muuta palestiinalaista kuoli Israelin ilmavoimien tekemässä ohjusiskussa Gazaan. Sen kohteena oli kaksi Islamilaisen Jihadin aktivistia. Heidän lisäkseen henkensä menetti yhdeksän paikalla ollutta sivullista siviiliä, muun muassa neli- ja kahdeksanvuotiaat veljekset.

Tiistain iskua perusteltiin sillä, että surmatut jihadistit olivat kuljettamassa Katjuša-raketteja laukaistaviksi Israelin puolelle rajaa. Israel kutsuu näitä toimiaan ”kohdennetuiksi tappamisiksi” ja tässä nimenomaisessa tapauksessa ”kohdennetuksi ennaltaehkäisyksi”. Siviilien kuolemat niitten yhteydessä ovat ”oheisvahinkoja” nykyajan sotilasterminologian mukaan.

Aseellinen väkivalta Palestiina/Israelissa on kevään aikana keskittynyt Gazaan, josta Israel viime kesänä vetäytyi. Palestiinalaisten hallintoa johtaa islamistinen Hamas, joka on tähän asti noudattanut puolitoista vuotta sitten ilmoittamaansa tulitaukoa. Kotitekoisia, varsin epätarkkoja Qassam-raketteja ovat ennen viime lauantaita laukaisseet Israelin puolelle muut palestiinalaisryhmät, Islamilainen Jihad ja ryhmä, joka kutsuu itseään Al-Aqsan Marttyyrien Prikaatiksi.

Israel on samaan aikaan suunnannut tykkitulta Gazaan lähes päivittäin. Maan turvallisuusviranomaiset sanovat olevansa huolissaan siitä, että palestiinalaisten hallussa on havaittu myös venäläisvalmisteisia Katjušoja, jotka ovat kotitekoisia raketteja vaarallisempia.

Katjušoja tai ei, palestiinalaisten ja israelilaisten voimasuhteita ei ainakaan aseilla mitaten voi vertailla keskenään. Ha'aretz– lehden reportteri Amos Har'el totesi tällä viikolla, että kuluneen parin kuukauden aikana Israelin tykkituli on surmannut kymmeniä palestiinalaisia, kun taas yksikään israelilainen ei ole kuollut siinä, mitä kutsutaan Gazan alueelta tulevaksi terrorismiksi. Lähinnä Gazaa sijaitsevassa israelilaiskaupungissa Sderotissa kotitekoiset raketit ovat kyllä aiheuttaneet loukkaantumisia, pelkoa ja normaalin elämän häiriintymistä. Mutta elämän normaalisuuttakin mitataan erisuuruisin mitoin Pyhän maan kahden kansan keskuudessa.

Väkivalta Gazan ja Israelin rajalla on kiihtymässä samaan aikaan, kun palestiinalaisten sisäiset poliittiset erimielisyydet ovat muuttumassa entistä vakavammiksi. Presidentti Mahmoud Abbas yrittää kuroa umpeen itsensä ja Hamas-hallituksen välistä kuilua kansanäänestysaloitteellaan. Arvovaltaa aloite saa siitä, että sen ovat muotoilleet Israelin vankiloissa istuvat palestiinalaiset aktivistit, poliittiset vangit, joista tunnetuin on palestiinalaisten laajalti arvostama Marwan Barghouti presidentin omasta Fatah–puolueesta.

Aloitteessa tunnustetaan epäsuorasti Israelin valtio vuoden 1967 rajoineen. Abbas yrittää näin sitoa Hamasin tunnustamaan Israelin olemassaolon, jolloin ainakin yksi peruste putoaisi pois palestiinalaishallinnon vastaiselta kansainväliseltä boikotilta.

Ongelmana on tietenkin se, että Israel ei hyväksy entisiä rajojaan eikä suostu purkamaan Länsirannalle rakennettuja siirtokuntia. Vielä vähemmän se on halukas siihen, että Jerusalemista tulisi israelilaisten ja palestiinalaisten yhteinen pääkaupunki.

Tässä kuussa tuli kuluneeksi 39 vuotta siitä, kun entinen Brittiläinen Palestiina joutui kokonaisuudessaan Israelin Valtion hallintaan. Israelilainen lehtimies/kirjailija Amos Elon muistuttaa juuri ilmestyneessä artikkelissaan siitä, kuinka tunnettu ranskalainen ajattelija ja julkisuuden henkilö Raymond Aron esitti heti kuuden päivän sodan jälkeen Israelin silloiselle pääministerille Levi Eshkolille seuraavan kysymyksen: Ettekö pelkää sitä, että arabit nousevat kapinaan kuten he tekivät Algeriassa? Ranskalaiselle kysymys oli ilmeinen, sillä Algerian sodan päättymisestä oli silloin kulunut vasta viisi vuotta. Pääministeri Eshkol vastasi näin: Ei, se ei huolestuta meitä. Tämä maa ei ole Algeria. Me pystymme nujertamaan terrorin miehitetyillä alueilla.    

Amos Elon toteaa, että ”vetäytyminen” on edelleen ruma sana virallisen Israelin kielenkäytössä. Nykyinen pääministeri Ehud Olmert välttää huolella sen käyttämistä ja puhuu irtautumisesta. Erityisen suosituksi on tullut hepreankielen sana hitkansut, johon liittyy ajatus keskittymisestä omaan lähipiiriin, oman perheen, oman heimon lämpimään syliin. Mikä voisikaan paremmin symboloida tällaista ajattelua kuin Länsirannalle nouseva betonimuuri.

Israelin rauhanliike järjesti viikonvaihteessa mielenosoituksen Gazan pommittamista vastaan. Aikaisemmista mielenosoituksista poiketen nyt ei marssittukaan Tel Avivissa puolustusministeriön rakennuksen eteen, vaan Tzahala–nimiselle asuinalueelle, jonne on asettunut useita Israelin Puolustusvoimien Tzahalin korkeita upseereita. Kulkue pääsi kahden korttelin päähän asevoimien komentajan, kenraali Dan Halutzin talosta. Paikalla olleet kuvaajat huomasivat mielenosoittajien joukossa tummatukkaisen nuoren naisen, joka kantoi kylttiä: Lopettakaa lasten murhaaminen! Naisen nimi on Dana Olmert, ja hän on aktivisti liikkeessä, joka vastustaa palestiinalaisten päivittäistä nöyryyttämistä Länsirannan tiesuluilla. Mielenosoituksessa hän halusi esiintyä itsenään eikä pääministerin tyttärenä. Siitä huolimatta Yediot Ahronot –lehti otsikoi juttunsa sanoilla: mielenosoitus isukkia vastaan. Mutta kuvassa näkyi myös Dana Olmertin kantama plakaatti.

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Lähi-itä, Moshé Machover, Robert Fisk

[home] [archive] [focus]