28.5.2014 **** Etusivulle 28.5.2014 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Olli Tammilehto, Kylmä suihku: Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Into 2012.
"Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä." Yltiöradikaali kommentti? Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämien kyselyjen mukaan suurin osa suomalaisista on 1980-luvulta lähtien kannattanut tätä väitettä, Tammilehto kertoo. (s. 105)
Miten tämä realistinen arvio aikamme syvistä vaaroista saadaan istumaan päivänpolitiikkaan, jossa taloudellisen kasvun paluuta odotetaan kuin uuden messiaan tuloa? Poliittinen keskustelu sallii silloin tällöin näiden varoitusten vilahtamisen julkisuudessa. Sitten ne taas katoavat. Joukkotiedotusvälineet pitävät asiaa juuri sen verran esillä, ettei niitä voi syyttää täydellisestä välinpitämättömyydestä.
Tavalliset kansalaiset saattavat seurata tätä menoa vähän ymmällään. Joukkotiedotuksen varovaisuus estää ihmisiä huomaamasta, että ilmastokatastrofia pelkäävät useammat ihmiset kuin yleisesti luullaan. Tavanomainen epäröivä ajattelu alkaa väistyä, kun ihmiset alkavat aavistaa vaihtoehtojen olemassaolon — ja välttämättömyyden. Tammilehto muistuttaa, että ihmisten elämässä on kaksi ristiriitaista puolta. Toisaalla elämme kuuliaisen palkkaorjan elämää, toisaalla yksityiselämässä ja vapaaehtoistyössä käyttäytymisemme paljastaa rahataloudesta riippumattomien arvojen ja asenteiden voiman.
Tammilehto kirjoittaa, että uudistusliikkeiden on aina kurkotettava näkymättömään: "niihin yhteiskuntien ja ihmisten puoliin, jotka jäävät varjoon suuressa julkisuudessa ja virallisissa rooleissa. Kun liike pystyy ammentamaan energiaansa tästä lähteestä, se voi lyhyessä ajassa kasvaa merkittäväksi yhteiskunnalliseksi voimaksi."
Ihmisten käsitys itsestään muuttuu: "Laajan ihmisjoukon sosiaalinen vuorovaikutus ja toiminta saavat uusia muotoja, mikä tarjoaa mahdollisuuden nähdä maailma toisessa valossa. Toisenlaisia maailman ymmärtämisen tapoja ja uutta tietoa syntyy." (s. 137)
Mutta eikö kapitalismi ole luja linnake ja sen ideologit edelleen voimansa tunnossa? Tammilehto vastaa: "Nyt (.) on yritettävä saada ihmiset hyväksymään vanhojen haittojen lisäksi aineellisen elintason ja sosiaaliturvan alasajo, jotta kasvu joskus hamassa tulevaisuudessa tuottaisi edes sen, mihin jo vuosia on totuttu. Samalla heille on uskoteltava, että pienen vähemmistön rikkauksien kasvu muiden kurjistuessa on aivan luonnollista. Virallisten satujen kertojien taidot joutuvat siis kovalle koetukselle." (s. 162)
Lisäksi systeemin jatkuvuutta horjuttaa lisääntyvä raaka-ainepula. Energian tuotannon takaamiseksi turvaudutaan luonnon kannalta yhä tuhoisampiin menetelmiin. Tammilehdon johtopäätös on armoton: "Vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisen vaatima päästöjen raju pudotus edellyttäisi niin nopeaa talouden hiili-intensiteetin laskua, ettei se ole käytännössä mahdollista. Ainoastaan luopumalla taloudellisesta kasvusta saadaan päästöt alas kyllin nopeasti." (s.90)
Poliitikot epäilemättä pitävät ajatusta mahdottomana. Heidän mielikuvituksensa ei kerta kaikkiaan riitä näkemään pääoman vallan toiselle puolelle. Siksi vain kasvavat kansalaisliikkeet voivat sysätä kehitystä tähän suuntaan. Uutta ajattelua tukevat kansainväliet selvitykset, joiden mukaan ihmiset eivät yhdistä taloudellista kasvua onnellisuuteen ja tyytyväisyyteen.
Kun ihmisten omat yhteisöt alkavat korvata pääoman valtaa ja luoda demokraattisia tuotannollisia yhteenliittymiä, ihmiskunta astuu uuteen historialliseen vaiheeseen. Ja kuten Tammilehto toteaa kirjansa lopussa, "kulutusyhteiskunnan hylkääminen voi osoittautua yllättävän tuskattomaksi, koska moderni kulutus tuottaa luonnostaan tyytymättömyyttä," (s. 167)
Voihan tätä kaikkea kutsua utopiaksi, mutta nykyinen meno johtaa väistämättä ennemmin tai myöhemmin katastrofiin.
Arkisto: Ympäristö, International Organization for a Participatory Society, Michael Albert, Occupy - Los indignados - Social forums - New Economy, Maailmantalous