2.7.2008 **** Etusivulle

Saksan hyvinvointivaltion alasajo

Jouko Jokisalo

Saksassa sosiaalivaltion radikaalin alasajon aloitti edellinen puna-vihreä Gerhard Schröderin ja Joschka Fischerin hallitus, joka alkoi vuonna 2005 toteuttaa ns. ”Agenda 2010” -ohjelmaa. Sen yhtenä keskeisenä osana oli työttömyys- ja sosiaaliturvan olennainen heikennys. Sen ytimenä on ns. Hartz IV-lainsäädäntö, joka mm. supisti ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen vuoden mittaiseksi. Vuoden työttömyyden jälkeen putoaa automaattisesti työttömyysraha II:lle, jolloin korkein mahdollinen työttömyyskorvaus on nykyisin 345 euroa edellyttäen, että perheessä ei kenelläkään ole säännöllisiä tuloja tai ko. henkilöllä ei ole säästöjä tai muuta merkittävää omaisuutta.

Schröder-Fischerin hallituksen käynnistämä sosiaalivaltion alasajo voidaan nähdä osana maailmanlaajuisesti käynnissä olevaa sosiaalipoliittisten saavutusten murentamista. 1980-luvulta lähtien pääoma-ja finanssiryhmät ovat valloittaneet sosiaalivaltion solmukohtia kääntääkseen olemassaolleen jakokoneiston yhteiskunnan vähävaraisten sosiaalisen turvan takaamisesta päinvastaiseksi. Samalla kaikki kansallisvaltiot ovat olleet pakotettuja veroalennuksiin. Sosiaalivaltion alasajon sijasta valtion menoja lisätään repressiokoneiston kasvattamiseen.

Tämä muutos on ollut mahdollinen, koska kaikki parlamentaarisesti edustetut puolueet ja ryhmät ovat alistuneet uusliberalistis-konservatiiviselle strategialle. Kaikkiaan kehitys on johtamassa keskipitkällä aikavälillä edustuksellisen demokratian murentumiseen, jolla saattaa olla vaarallisia seurauksia.

Nämä sisäiset muutokset korreloivat ulkoisten kanssa. Saksalaisen tutkijan Karl-Heinz Rothin mukaan on muotoutumassa "uusi kollektiivinen imperialismi", joka sopeuttaa kollektiiviset instituutiot USA:n hegemoniaan. Huolimatta kaikista keskinäisistä ristiriidoista on Rothin mukaan syntymässä imperialistisen herruuden verkosto, joka pyrkii säätelemään sisäisiä vastakkaisuuksiaan ja yhteiseen kontrolliin  strategisten raaka-aineiden suhteen. "Sisäinen sosiaalisen paljashakkuu ja muuttuneet ulkoiset ehdot ovat epäilemättä kapitalistisen maailmanjärjestelmän säätelyn mitallin kaksi puolta", toteaa  Roth.

Rothin mukaan on syntynyt strategisen työttömyyden järjestelmä. Maailmanlaajuisesti on syntynyt pilkkahinnalla käytettävissä oleva taloudellinen reserviarmeija ja sen myötä maailmanlaajuisesti entistä suurempi joukkoköyhyyden segmentti. Samalla postkolonialistinen liikkumisvapautta rajoitetaan. Kaikkialla syntyy uusia elektronisia sähköaitoja ja näkyviä muureja sen estämiseksi.

Yksi keskeinen muutos on se, että uusliberalistinen kasvumalli edellyttää entistä enemmän avaamaan yhteiskunnan sisintä pääomille. Tämä on välttämätöntä, koska pääomille ei ole enää ulkoisia laajentumismahdollisuuksia. Itä-Euroopan ja Kiinan markkina-alueet on nykyvauhdilla hyödynnetty 10 vuoden sisällä. "Silloin on kapitalistinen maailmanjärjestelmä lopullisesti törmännyt ulkoisiin rajoihinsa, ja siten se on menettänyt sen historiallisen dynamiikan yhden ratkaisevimmista edellytyksistä," toteaa Roth.

Tässä tilanteessa on turvattava kasvun "yleiset tuotantoehdot" tunkeutumalla yhteiskunnallisiin uusintamisalueisiin, sosiaalisiin turvajärjestelmiin, infrastruktuuriin, koulutukseen jne. "Sisäisen ekspansion suhteen 'Agenda 2010' merkitsee uutta laadullista tasoa tässä suhteessa. Yhteiskunnan sisään suuntautuvan pääoman ekspansion myötä privatisoinnin kohteeksi joutuvat yleiset jokapäiväiset tarpeetkin. Tuloksena ovat entistä epävarmemmat työsuhteet. Syntyy uuden muotoinen "täystyöllisyys", jonka merkkinä on laaja alhaisen palkan sektori. Kyetäkseen selviytymään yhä useamman ihmisen on otettava 3-4 työtä kehnoa palkkausta vastaan. Työaika tulee dramaattisesti kasvamaan, tulojen laskiessa. On syntymässä laaja väestö, joka on tuomittu elinikäiseen työköyhyyteen. "Kuka olisi osannut 20 vuotta sitten ennustaa, että nopean tuotantovoimakehityksen johdosta jälleen ajankohtaiseksi tulee taistelu 8-tuntisen työpäivän ja vapaan viikonlopun puolesta", kysyy Roth.

Sisäänpäin ekspansisoiva pääoma tuottaa uuden joukkoköyhyyden. 1800-luvulla oli kapitalismi kyennyt jakamaan teollistumisen myötä syntyneen omistamattoman 'vaarallisen luokan' työväenluokkaan ja sub-proletariaattiin. Nyt lähes 200 vuotta myöhemmin on kehitys kulkemassa taaksepäin. "Joukkoköyhyys on palaamassa metropoleihin takaisin ja on syntymässä uudelleen työväestö ja ryysyköyhälistö. Niin 'classes dengereuses' on palaamassa takaisin historialliselle näyttämölle."

Mutta ennen kaikkea lapsiköyhyys on Saksassa Hartz IV -lainsäädännön myötä dramaattisesti lisääntynyt. Nykyisin joka viides lapsi luokitellaan lapseksi, joka elää köyhissä olosuhteissa. Joka neljäs nuori 16-24 ikävuoden välillä elää materiaalisessa hädässä ja on sen uhan alainen.

Viime vuonna ilmestynyt raportti "Kinder-Report 2007" mukaan sosiaalituella elävissä perheissä (345 e/kk) elää tällä hetkellä yli 2,5 miljoonaa lasta. Tämä vaikuttaa myös lasten terveyteen. Raportin mukaan joka kolmas lapsi on jo koulun alkaessa terapian tarpeessa. Noin 5,9 miljoonaa lasta elää perheissä joiden kuukausitulot ovat alle 15.300 euroa vuodessa.

Samaan aikaan hallitus alensi suurtuloisten verotusta 3 prosentilla (!), joka merkitsi neljän miljardin tulonsiirtoa suurtuloisille. Kaikkiaan Schröder-Fischerin kauden politiikan sosiaalikonservatiivisesta luonteesta kertoo jotain se, että "kriisivuoden" 2003 aikana yksityinen rahaomaisuus kasvoi lähes 200 miljardia euroa eli 5%. Investitointifirma Merrill Lynchin mukaan Saksan 756 000 euro-miljonääriä (n. 1% väestöstä) omistavat yhteensä 2 913 miljardia dollaria, joka on lähes 70 % maan eli 80 miljoonan ihmisen koko rahaomaisuudesta.

Saksa on nyt sosiaalijärjestelmän osalta pikku hiljaa palaamassa tilanteeseen, jossa maa oli vuonna 1929, jolloin ensimmäisen kerran edistyksellistä vuoden 1927 työttömyys-ja sosiaalilainsäädäntöä alettiin heikentää. Saksassa ollaan palattu Weimarin tasavallan ajan loppuajan käytäntöön, jolloin työvoima-ja sosiaalivirkailijat saivat tunkeutua tuensaajan kotiin milloin halusivat ja tehdä täydellisen kotitarkastuksen.

Nyt kristillisdemokraatit vaativat vielä lisäheikennyksiä. Joidenkin kristillisdemokraatien tulilinjalla on nyt irtisanomissuoja, jonka purkamista vaaditaan. Ongelmana on myös se, että sosiaalivaltion alasajo Hartz IV-lainsäädännön muodossa on merkinnyt hyvin laajoja ongelmia ay-liikkeelle. Ensinnäkin se myötä on ns. hyvinvointisovinismi kasvanut ay-liikkeen jäsenistön keskuudessa. Tämä on johtanut rasististen ja äärioikeistolaisten näkemysten kasvuun ay-jäsenistön keskuudessa. Vaarana on se, että ellei ay-liike kykene osoittamaan nykykehityksen syitä, työläiset tulevat toimimaan uusliberalistisen kilpailuyhteiskunnan logiikan mukaan eli puolustamaan itsekkäästi ainoastaan omia lyhyentähtäyksen etuja.

Toisaalta Hartz IV -lainsäädäntö ja työttömyyden pelko on johtanut äärimmäiseen alistuvaisuuteen. Pelko sosiaalisesta syöksystä on tehnyt ihmiset alistuvaisiksi ja pelokkaiksi. Esimerkiksi Nürnbergissä yksi iso kustantamo oli ilmoittanut työntekijöille: 35 t/viikon sijasta tuleva työaika on 38 t/viikko entisellä palkalla. Kaikkien työntekijöiden on allekirjoitettava uusi työehtosopimus. Ay-liikkeen edustaja oli ollut työntekijöiden kokouksessa ja yrittänyt saada väkeä miettimään mitä tehdä. Sai vastaansa omien sanojensa mukaan niin agressiivisen vastaanoton, ettei ollut vastaavaa kokenut työntekijöiden taholta.

Nürnbergissä kustantamotyöläiset ovat alistuneet täydellisesti työantajan vaatimuksiin työajan pidentämisestä kolmella tunnulla entisellä palkalla. Kasvava pelko työttömyyttä ja sosiaalista syöksyä kohti köyhyttä merkitsevät sitä, että kreatiivinen ajattelu ja toiminta eivät enää ole mahdollisia. Työelämän kasvavat vaatimukset merkitsevät myös sitä, että ihmisellä ei ole aikaa enää omalle elämälle eikä yhteiskunnalliselle toiminnalle.

Saksan ay-liikkeen toimintaa leimaa edelleen keskittyminen ajamaan hyvin toimeen tulevien työläisten etuja ja oikeuksia. Ay-liikkeen vallan murentuminen on tosiasia niin kauan kuin tämä on ay-liikeen linja. Ay-liikkeen on myös voitettava ahtaat yhden konsernin/tehtaan rajat, jopa maan rajat, muuten sitä uhkaa täydellinen tappio globaalin kapitalismin edessä. Ay-liikkeen on kyettävä kehittämään laajaa solidarisuutta eri työläisryhmien välillä.

Sosiaalivaltion alasajo on myös olennaisesti heikentänyt Saksan SDP:tä. Puolueesta on eronnut kymmenen vuoden sisällä 400 000 jäsentä. Heistä 250 000 on jättänyt jäsenkirjan pöydälle Hartz IV:n toteumisen jälkeen vuonna 2005. Samalla puolue on menettänyt lähes 10 miljoonaa äänestäjää ja viimeisen gallupin mukaan joka kolmas SDP:n jäsen harkitsee eroavansa.


Jouko Jokisalo on Oulun yliopiston Euroopan historian dosentti.

Vieraile arkistossa: Yhteiskunnallinen ajattelu, Euroopan unioni, Ranska, Jeremy Seabrook


[home] [archive] [focus]

Site Meter