Kansan Tahto **** 29.8.2016 **** Etusivulle

Postmoderni 30-luku vai Orwellin päämäärä?

Hannu Reime

Lyhyeksi jääneen elämänsä lopulla George Orwell kirjoitti, että ainoa tavoittelemisen arvoinen poliittinen päämäärä on Euroopan sosialistiset yhdysvallat. Elettiin vuotta 1947, jolloin ihmiskunta oli toipumassa suurimmasta keskinäisestä teurastuksestaan ja maailmaa oltiin jakamassa etupiireihin, joista toista hallitsi pohjoisamerikkalainen maailmanvalta, toista stalinistinen tyrannia.

Tunnettu brittikirjailija ei ollut päämäärineen aivan yksin. Kesällä 1947 Pariisissa pidettiin perustava kokous liikkeelle, joka asetti tavoitteekseen demokraattisen ja sosialistisen Euroopan: Mouvement pour les États-Unis socialistes d’Europe. Federalistinen Eurooppa olisi ensimmäinen askel kohti työväenliikkeen vanhaa internationalistista ihannetta, ihmiskunnan yhdistämistä sosialismin lipun alle.

Pariisin kokoukseen osallistui radikaaleja ja antistalinistisia ryhmiä useista Euroopan maista, muun muassa riippumaton työväenpuolue ILP Britanniasta sekä anarkisteja, trotskilaisia ja muita valtablokkien ulkopuolella pysytelleitä sosialisteja. Espanjasta mukana oli maanpakoon ajettu yhtynyt marxilainen työväenpuolue POUM, jonka miliisissä Orwell oli taistellut fasisteja vastaan sisällissodan aikana, ja jota Neuvostoliiton salainen poliisi oli säälimättä vainonnut ennen tasavallan romahtamista.

Kokouksen osanottajat vetosivat myös amerikkalaisiin ja neuvostoliittolaisiin työläisiin sekä siirtomaiden itsenäisyysliikkeisiin työväen johtaman sosialistisen maailman puolesta. Yhtynyttä sosialistista Eurooppaa ajanut liike murskautui kylmän sodan todellisuuteen.

George Orwellin päämäärä tuli mieleeni juhannuksena 2016, kun brittiäänestäjien enemmistö valitsi Brexitin, maansa eroamisen Euroopan unionista. Edistääkö Brexit Orwellin päämäärää vai viekö se Euroopan ja maailman vielä nykyistäkin kauemmas siitä?

Britannian EU-erolla on käsitykseni mukaan pelkästään kielteisiä seurauksia kaikille edistyksellisille pyrkimyksille sekä Euroopassa että koko maailmassa. Brexit ei lisää Euroopan palkkatyöläisten mahdollisuuksia järjestäytyä yli kansallisten rajojen, vaan heikentää niitä.

Ne monet vasemmistolaiset, jotka uskovat, että EU:n hajoaminen johtaisi uuteen internationalismiin, elävät illuusioiden maailmassa. EU:n tilalle tulisi kokoelma oikeistolaisten tai äärioikeistolaisten puolueiden johtamia valtioita, ”itsenäisiä isänmaita”, joiden suosiosta Yhdysvallat ja Venäjä kilpailisivat uudessa kylmässä sodassa. Merkkejä siitä näkyy jo nyt.

Kreikan entinen valtiovarainministeri Gianis Varoufakis kutsuu EU:n mahdollisen hajoamisen jälkeistä maailmaa postmoderniksi 30-luvuksi. Se ei ehkä olisi täysin identtinen 1930-luvun maailman kanssa, sillä tuskin siihen kuuluisi mustia tai ruskeita paitoja, saapashousuja ja sotilasparaateja. Silti sellainen Eurooppa olisi perin juurin epämiellyttävä, kaikkein eniten niille onnettomille ihmisille, jotka pakenevat Syyrian ja Irakin helvettiä, Libyan kaaosta tai Afrikan kurjuutta.

Varoufakisia kannattaa kuunnella nimenomaan siitä syystä, että hänellä ei ole pienimpiäkään harhakuvitelmia reaalisesti olemassa olevasta Euroopan unionista. Vasemmistolaisen Syriza-puolueen valtiovarainministerinä hän joutui viime vuonna ottamaan vastaan kaikessa irvokkuudessaan Euroopan komission, keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston sanelun, jolla Kreikka ja sen kansallinen itsemääräämisoikeus murskattiin.

Erottuaan vastalauseena hallituksestaan Varoufakis oli mukana perustamasta EU:n demokratisoitumista ajavaa yleiseurooppalaista liikettä DiEM25. Liikkeen perustajien mielestä EU:lla on vain kaksi mahdollisuutta: demokratisoitua tai hajota. Aikaa jommankumman vaihtoehdon toteutumiseen on kymmenen vuotta, siitä luku 25 liikkeen nimessä.

Elämme maailmassa, jota hallitsee vain yksi tuotantotapa, kapitalistinen. Historiallisista syistä Eurooppa kuuluu siihen osaan maapalloa, jossa kapitalismi on kehittyneintä. Tällaisessa yhteiskunnassa demokratisoituminen ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin demokratian laajentamista politiikan alueelta koko yhteiskuntaan ja varsinkin talouteen, jossa vallitsee pääoman diktatuuri ja markkinoiden kaaos.

Demokratian laajentaminen on myös sosialismin perinteellinen määritelmä ajalta ennen stalinismia ja sen äärimmäisen tuhoisia seurauksia. Pelkkään negatiiviseen kritiikkiin tai opportunistiseen mukautumiseen tottuneen vasemmiston olisi aika palata näihin vanhoihin ihanteisiin muuttuneissa oloissa, joissa panokset koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ovat todella korkeita. Orwellin päämäärä on ainakin yhtä ajankohtainen nyt kuin 70 vuotta sitten, ettemme taantuisi 30-luvulle.

 

Arkisto: Hannu Reime, Euroopan unioni, Kreikka, Occupy, Espanja, Yhteiskunnallinen ajattelu

 

[home] [archive] [focus]