YLE/Ajantasa, 21.9.2006

Paavi, kristinusko ja islam

Hannu Reime

Vuorossa on Ajantasan torstai-iltapäivän ulkomaankolumni. Hannu Reime pohdiskelee kysymyksiä, joita paavi käsitteli viimeviikkoisessa kohupuheessaan.

Voi sanoa aika varmasti, että jos paavin puhe Regensburgin yliopistossa viime viikolla olisi pidetty joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin, se ei olisi herättänyt minkäänlaista huomiota muualla kuin teologisista ja filosofisista kysymyksistä kiinnostuneitten piirissä. Benediktus XVI puhui yliopiston suureen juhlasaliin kokoontuneelle akateemiselle yleisölle. Hän oli kuvaannollisesti vaihtanut kirkollisen kasukkansa yliopistolliseen viittaan. Puhe ei käsitellyt väestönkasvua ja nälkää, ei kondomeja ja syntyvyydensäännöstelyä, ei pappien naimattomuutta eikä homoseksuaalisuutta. Tällaisten ”maanläheisten” asioitten sijaan paavi askarteli länsimaisen filosofian abstrakteissa kysymyksissä, platonilaisten ideoitten taivaassa.

Mutta emme elä 1960- tai 1970-lukua. Siihen aikaan näytti siltä, että uskonto olisi ollut muuttumassa elämänpiiriksi, joka koskettaa pääasiassa yksilöä tai korkeintaan uskonnollista yhteisöä itseään. Vuosisadan vaihtuessa on uskonnosta tullut uudelleen myös politiikkaa. Se on sekoittunut osaksi usein hyvin myrkyllistä cocktailia, jonka aineksia ei ole helppo erottaa toisistaan. Tunnetuin, mutta ei ainoa, esimerkki on muslimien maailmasta noussut poliittinen islam.

Paljon puhutussa kristityn lännen ja islamilaisen maailman vastakkainolossa Rooman kirkon pää on esiintynyt sovittelevana voimana, suurten uskontojen vuoropuhelun kannattajana. Paavi on jopa saattanut korostaa sitä, että uskovien kristittyjen ja muslimien yhteisenä intressinä on pyrkiä hillitsemään länsimaista maallistumista. YK:n väestökonferensseissa roomalaiskatoliset ja muslimit ovat yhdessä vastustaneet sellaisia kannanottoja, joissa korostetaan perhesuunnittelua ja ehkäisyä.

Lähi-itään kytkeytyvät poliittiset tapahtumat ovat kiristäneet siinä määrin yleistä länsimaitten vastaista mielialaa islamilaisissa maissa, että paavin filosofis-teologiset pohdinnat nostattivat myrskyn. Tai oikeastaan skandaalia ei aiheuttanut puhe sinänsä, vaan ainoastaan yksi kohta saksankielisen esitelmän alkupuolella. Siinä Benediktus lainasi 1300-luvulla elänyttä Bysantin keisaria, joka tuomitsi uskon levittämisen miekan avulla ja leimasi profeetta Mohammedin tällaisen toiminnan kannattajaksi. Samaa keisaria, Manuel II Paleologosta, paavi siteerasi myös puheensa lopussa. Keisari oli sanonut, että ”toimiminen vastoin järkeä, vastoin logosta, on Jumalan olemusta, Jumalan luontoa vastaan.”

Kreikankielen sana logos toistui moneen kertaan Benediktuksen esitelmässä. Ilmaus merkitsee sanaa tai järkeä tai puhetta, ja sen tunnetuin esiintymä Raamatussa on Johanneksen evankeliumin mystinen alku: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Tähän paavikin viittasi todistaessaan esitelmänsä pääteesiä, sitä että usko ja järki — logos — kuuluvat yhteen kristinuskon perinnössä, että kristinusko on syntynyt raamatullisen uskon ja kreikkalaisen filosofian keskinäisestä lähentymisestä.

Katoliseen teologiaan on keskiajalta lähtien kuulunut väittelytaito, joka on edistänyt loogista ja ristiriidatonta ajattelua. Mutta siinä on toisaalta myös ponnisteltu ja tehty kaikki voitava, jotta yhteensopimattomat ainekset saataisiin elämään rinnakkain: usko ja järki, uskonto ja tiede.

Benediktus XVI:n henkilöhistoriaan kuuluu pitkä ura oppineena teologina Joseph Raitzingerina. Regensburgin puheesta voi päätellä, ettei nykyinen paavi pelkää kohdata vastustajiaan eikä kaihda dialektista väittelyä, että hänellä on tällaisissa asioissa jopa huumorintajua. Puheensa alussa paavi muisteli opettajavuosiaan Bonnin yliopistossa 1950-luvun lopulla ja kertoi opettajakollegasta, joka ihmetteli heidän yhteistä oppilaitostaan. Siihen kuului kaksi tiedekuntaa, jotka molemmat olivat omistautuneet tutkimaan sellaista, jota ei ole, Jumalaa. Paavi jopa mainitsi — varoittavana esimerkkinä tietenkin — ranskalaisen biologin Jacques Monod'n, jonka kirja Sattuma ja välttämättömyys kuuluu uskonnottoman, naturalistis-humanistisen maailmankatsomuksen kaunopuheisimpiin puolustuksiin.

Voi olla, että paavi oli vilpittömästi yllättynyt tai jopa pelästynyt islamilaisen maailman reaktiosta puheensa yhteen kohtaan. Vähemmän yllättynyt hän varmaan olisi ollut siitä, että hänen teesejään olisi kriittisesti arvioitu historiallisin perustein. Miekkakäännytys on ollut yhtä olennainen osa kristinuskon kuin islaminkin levittämistä.

Myös paavin ajamalla uskon ja järjen rinnakkaiselolla on takanaan myrskyisä historia, jossa uskoa on usein puolustettu ja propagoitu logosta rankemmin asein: inkvisitiolla, polttoroviolla ja ”vaarallisia” kirjoja kieltämällä. Katolinen kirkko tuomitsi aikoinaan aurinkokeskeisen maailmankuvan, ja vieläkin kehitysoppi kiistetään joissakin kristityissä lahkoissa.

Näyttää myös siltä, että valtauskonnon suvaitsevaisuus maallista tiedettä kohtaan riippuu monesta muustakin asiasta kuin uskontojen opinkappaleista. Käsitys, että kristinusko olisi itsessään sisältönsä ja käytäntönsä osalta valistunutta ja islam barbariaa, ei ole edes historiallisesti totta. Tunnetussa tähtitieteen historiaa käsittelevässä kirjassa puolen vuosisadan takaa alkaa keskiaikaa käsittelevä luku ”Pimeä Eurooppa” seuraavin sanoin:

”[Sydänkeskiajalla] kun kaupankäynti, kulttuuri ja tiede saavuttivat kukoistuksensa huipun islamin valtapiirissä, Eurooppa oli barbaarinen, täydelliseen rappioon vajonnut maa.”

Sen ajan Euroopan ainoa uskonto, katolinen kristinusko, ei tietenkään sinänsä ollut rappion syy. Kirjoittaja myöntää, että tuon ajan vähäinen sivistys ja ne vähäiset rippeet, mitä antiikin loiston perinnöstä vielä oli jäljellä, elää kituuttivat luostareissa. Luostarilaitos oli ainoa instituutio, jossa vielä oltiin edes hitusen kiinnostuneita maailman rakenteesta, pyyteettömästä, ihmisen luonnolliseen uteliaisuuteen perustuvasta tiedosta. Painoa tälle keskiajan kristillistä ja islamilaista maailmaa vertaavalle kuvaukselle antaa se, että kirjoittaja itse oli radikaali ateisti.


Vieraile arkistossa: Hannu Reime

Ks. myös:

 

 

[home] [archive] [focus]