YLE/Tänään iltapäivällä, 1.1.2004

Castro vallassa 45 vuotta                             

Hannu Reime

Tänään on kulunut 45 vuotta vallankumouksen voitosta ja Fidel Castron valtaantulosta Kuubassa. Uudenvuoden päivänä vuonna 1959 diktaattori Fulgencio Batista pakeni Dominikaaniseen Tasavaltaan Castron johtamien parrakkaiden vallankumouksellisten lähestyessä Havannaa. Vajaat kolme vuotta kestänyt vallankumouksellinen taistelu oli päättynyt, ja Kuubassa alkoi uusi aika, johon on kuulunut radikaali yhteiskunnallinen muutos ja välirikko mahtavan pohjoisen naapurin Yhdysvaltojen kanssa. Kuuban vallankumouksen vaikutukset ovat tuntuneet kaukana saarivaltion rannoista, ja Castron Kuuba on herättänyt ihailua ja myötätuntoa, mutta myös syvää vihaa niin Amerikassa kuin muillakin mantereilla. Vallankumousta Kuubassa tarkastelee ulkomaantoimittajamme Hannu Reime.

Fidel Castro oli 32-vuotias lakimies, kun hänen perustamansa ja johtamansa Heinäkuun 26. päivän liike tuli valtaan Kuubassa. Liike oli ottanut nimensä tapahtumasta, jota pidetään Kuuban vallankumouksen alkuna, hyökkäyksestä Moncada-nimistä armeijan kasarmia vastaan heinäkuussa 1953. Castro itse oli johtanut epäonnistunutta yritystä, josta hän sai vankeustuomion. Lyhyen vankilassa olon jälkeen Castro muutamine tovereineen siirtyi Meksikoon, jossa hän tapasi nuoren argentiinalaisen lääkärin Ernesto Guevaran, Chen, millä nimellä kaikki häntä kutsuivat. Tämä pieni idealistien, seikkailijoiden ja vallankumouksellisten joukko lähti  vuonna 1956 Meksikosta pienellä Granma–nimisellä aluksella kohti Kuubaa, nousi maihin ja oli vähällä tulla kokonaan lyödyksi ensimmäisessä yhteenotossa diktaattori Batistan armeijan osaston kanssa. Sierra Maestran vuorille vetäytyneet vallankumoukselliset jatkoivat kuitenkin taisteluaan, joka yhdessä kaupunkien poliittisen liikehdinnän ja kapinoinnin jälkeen lopulta syöksi Batistan vallasta. Alkuperäisistä, omia sissikolonniaan komentaneista vallankumousjohtajista Fidel Castro ja hänen nuorempi veljensä Raúl ovat hengissä ja edelleen vallassa. Kaksi muuta, Che Guevara ja Camilo Cienfuegos ovat kuolleet, Guevara taistelussa Boliviassa vuonna 1967 ja Cienfuegos lento-onnettomuudessa jo vallankumousta seuranneena syksynä vain 27-vuotiaana.

Nyt 77 vuoden ikäinen Fidel Castro lienee tätä nykyä jo kauimmin vallassa ollut poliittinen johtaja maailmassa. Castron vanhenemisen myötä myös Kuuban vallankumous on ikääntynyt, ja vuosi vuodelta ajankohtaisemmaksi tulee kysymys, mitä tapahtuu hänen jälkeensä, onko Kuuban poliittisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän jatkuvuus riippuvainen yhdestä miehestä. Haastattelin näistä asioista New Yorkissa asuvaa kuubalaissyntyistä tutkijaa ja yhteiskunnallista aktivistia Samuel Farberia. Kysyin aluksi, kuinka hämmästyttävänä yleensä voidaan pitää sitä, että Fidel Castro on ollut näin kauan vallassa:

[SF: It is surprising, particularly the last 13 years … Soviet bloc.]

"Se on hämmästyttävää, ja erittäin yllättävää on se, että Castro on selvinnyt kolmestatoista viime vuodesta, Neuvostoliiton ja neuvostoblokin hajoamista seuranneista vuosista. Monet ihmiset olivat sitä mieltä, että Castron hallituksella ja Kuuban järjestelmällä on suuria vaikeuksia selvitä siitä kovasta iskusta, jonka aiheutti neuvostoblokin hajoaminen ja sieltä tulleen avun päättyminen. Mutta järjestelmä on selvinnyt ja talous on sittemmin elpynyt, tosin vain osittain."

Entä missä määrin Kuuban järjestelmän säilyminen riippuu Castrosta henkilönä?

[SF: It seems to me that his figure is very much central … ]

"Minusta näyttää siltä, että hänen persoonansa on erittäin keskeinen koko järjestelmälle. Uskoisin, että Castron jälkeen hallitseva kommunistinen puolue saattaa hajota kahteen tai kolmeen suuntaukseen, jotka nyt vaikuttavat vain piilevinä puolueen yhtenäisen julkisivun takana, ja joiden julkitulon Castron vaikutusvalta estää. Tarkoitan erityisesti sitä osaa puolueesta, joka kannattaa kapitalistisia muutoksia Kuubassa nykyistä paljon suuremmassa mitassa. Castron ollessa vallassa he eivät uskalla avoimesti esittää tavoitteitaan."

Samuel Farber korostaa, että kaikki tämä on tietenkin puhdasta spekulaatiota ja kannunvalantaa, mutta se ei kokonaan tuulesta temmattua. Hän on myös sitä mieltä, että puolueen rinnalla armeijassa on paljon ryhmiä, jotka suhtautuvat myönteisesti muutoksiin kohti kapitalistista taloutta. Tällaiset piirit ovat mm. mukana taloudellisissa yhteishankkeissa ulkomaisen pääoman kanssa. Puolueen ja asevoimien johdossa on henkilöitä, jotka ovat valmiita Kuubassa samaan, mitä hallitsevat kommunistipuolueet ovat tehneet Kiinassa ja Vietnamissa, siirtymään kohti järjestelmää, jossa kommunistisen puolueen yksinvalta yhdistyy kapitalistiseen markkinatalouteen. Tulevat tapahtumat riippuvat tietysti myös siitä, kuinka pitkään Yhdysvallat jatkaa Kuuban saartoa ja vihamielistä suhtautumistaan saarivaltioon. Yhdysvaltojen liike-elämä kannattaa saarron purkamista. Esteenä ovat yleisemmät valtapoliittiset syyt ja vaalilaskelmat, onhan Yhdysvaltojen suurimman kuubalaisyhteisön osavaltio Florida myös vaalitaktisesti hyvin tärkeä jokaiselle Valkoiseen taloon pyrkivälle, kuten muun muassa nuoremman George Bushin valinta kolme vuotta sitten osoitti.

Samuel Farber on hyvin mielenkiintoinen Kuuban asioiden tarkkailija siksi, että hän on samaan aikaan vasemmistolainen Yhdysvaltojen politiikan, myös Kuuban vastaisten toimien, jyrkkä arvostelija, mutta myös äärimmäisen kriittinen Kuubassa vallitsevaa järjestelmää kohtaan. Hän ei ole myöskään koskaan muuttanut käsityksiään olennaisesti. Farberin mielestä Kuubassa ei ole sen enempää sosialismia kuin oli entisessä itäblokissakaan, kysymys on siitä samasta byrokraattisesta valtiokollektivismista, joka kopioitiin entisestä Neuvostoliitosta, ja joka Euroopassa romahti Berliinin muurin myötä. Fidel Castroa hän kutsuu vasemmistolaiseksi caudilloksi, kyseessähän on perinteellinen diktaattorin nimitys Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa, muista caudilloista Castro eroaa siinä, että hänen politiikkansa sisältö on vasemmistolaista. Kuuban vallankumous on kiehtonut vasemmistoa sekä Amerikassa että vanhalla mantereella, mutta Farber muistuttaa, että tällöin on usein suljettu silmät demokratian täydelliseltä puuttumiselta Kuubassa. Hänen kritiikkinsä on samanhenkistä kuin se, minkä puolalais-saksalainen vallankumouksellinen Rosa Luxemburg aikoinaan esitti bolshevikkeja kohtaan: demokratialla on ongelmansa, mutta niitä ei ratkaista luopumalla demokratiasta kokonaan, kuten Lenin ja Trotski tekivät tasoittaen näin itämaiselle hirmuvaltiaalle Stalinille tien valtaan. Che Guevara muuten ihaili Stalinia ja hänen myöhempi kritiikkinsä Neuvostoliittoa kohtaan ei koskenut demokratian puutetta, vaan sitä, mitä hän epäili porvarilliseksi hapatukseksi.

Kuuba nousi viimeksi uutisotsikoihin päättyneen vuoden keväällä jokseenkin samoihin aikoihin, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Useita vuosia jatkuneen suhteellisen vapaan ilmapiirin jälkeen maassa pidätettiin useita kymmeniä Castron arvostelijoita ja tuomittiin pikaisesti pitkiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi maassa pantiin täytäntöön kolme kuolemantuomiota väitetystä aluksen kaappausyrityksestä. Samuel Farber kertoo olleensa yllättynyt siitä, että odotettua suurempi osa vasemmistoa eri puolilla maailmaa tuomitsi Kuuban viranomaisten toimet. Hän mainitsee muun muassa Nobel-kirjailija José Saramagon, joka on Portugalin kommunistisen puolueen jäsen ja Yhdysvaltojen ylivaltapyrkimysten jyrkkä arvostelija. Kysyin Samuel Farberilta, mikä oli näiden pidätysten ja tuomioiden perimmäinen syy:

[SF: I consider Fidel Castro as a fundamentally rational person …]

"Mielestäni Fidel Castro on järkiperäisesti ajatteleva ja toimiva henkilö siinä mielessä, että hän pyrkii toimillaan edistämään omia etujaan. En voi todistaa tätä, mutta uskoisin, että hän pelkää Kuuban taloudellisten vaikeuksien voivan johtaa yleisempään tyytymättömyyteen ja tätä kautta yhdistyä pieneen ja verraten merkityksettömään oppositioon. Näin ollen hän käytti hyväkseen Irakin sotaa siinä mielessä, että kansainvälinen huomio oli juuri silloin kohdistunut niin voimakkaasti muualle, yhteen maahan ja yhteen tapahtumaan, Irakiin ja sotaan. Kuubassahan oli mielenosoituksia vuonna 1994, ja Castro luultavasti pelkää vastaavan toistumista."

Kuuban kiellettyä oppositiota Samuel Farber pitää pääosin oikeistolaisena. Joitakin sosialidemokraatteja ja yksittäisiä vasemmistolaisia muutenkin pieneen oppositioon kuuluu, mutta useimmille Castron arvostelijoille kapitalismi on ainoa mahdollinen yhteiskunnallinen järjestelmä, eräänlainen luonnonlaki. Silti monet heistäkin haluaisivat säilyttää ilmaisen terveydenhoidon ja koulutuksen. Castron suosion Farber arvelee olevan edelleen melko suurta, vaikka asiasta on mahdoton sanoa mitään täsmällistä. Hän mainitsee myös mielenkiintoisen, kuubalaisten puheissa usein esiin tulevan piirteen. Ihmiset saattavat ylistää Castroa, mutta moittia huonoina pitämiään virkamiehiä, byrokraatteja: kunpa vain Fidel tietäisi, mitä hänen alaisensa tekevät. Täsmälleen samanlaisia ajatuksia kuultiin Venäjällä tsaarin aikana. Ilmiö näyttää olevan yhteistä kaikille epädemokraattisille järjestelmille, joissa suuresta johtajasta on tehty keskipiste, ja hänen persoonansa on tärkeämpi kuin se, mitä hän ajattelee ja miten hän toimii.


Ks. myös:

 

[home] [archive] [focus]