21.8.2007 (Päivitetty 25.8.2007)

"Metelöintiä" estämässä Afganistanissa

Tapani Lausti

Ulkoministeri Ilkka Kanervalta tiedusteltiin mielipiteitä Suomen roolista Afganistanissa. Koppavasti hän lausui: "Mä olen yrittänyt (...) puhua nimenomaan siitä, että meidän pitää tuntea kansainvälinen vastuumme niinkuin muutkin sivistyneet maat tuntevat täällä Euroopassa (...) johon kuuluu kehitysyhteistyön pitkäjänteisten ohjelmien toteuttaminen siellä, siihen kuuluu siviilikriisihallinnan muodot, vai jätetäänkö se raukka kansa oman onnensa nojaan että siellä saa metelöidä miten tahansa." (Ylen TV-uutiset klo 20.30, 17.8.2007)

Entisaikojen siirtomaaherrojen äänensävy paistaa näin yllättäen pienen maan ulkoministerin puhetavassa. Näin käy, kun lähdetään mukaan isojen herrojen kuolemanleikkeihin. Hiljattain Kanerva kävi Washingtonissa profiloimassa Suomea "sivistyneen maailman" johtajan arvot jakavaksi valtioksi. Demokratia ja ihmisoikeudet yhdistävät maitamme, kuului Kanervan sinisilmäinen viesti. (Ks. Yhdysvallat ja Suomi "turvallisuudentuottajina") Näin mahtavassa seurassa on hyvä käydä panemassa kuriin sivistymättömien maiden metelöitsijöitä.

Suomalaisten poliitikkojen sävy Afganistanista puhuttaessa on enimmäkseen epärealististista. Meillä ei olla juuri tietoisia siitä, että maailman kansojen enemmistö vastusti sotilaallisia toimia Afganistanissa. Yleisesti arveltiin, että Taliban-hallinnon kaatuminen olisi ollut vain ajan kysymys. Yhdysvallat miehitti maan kostaakseen syyskuun 11. päivän iskun, näyttääkseen mahtiaan muulle maailmalle ja valmistautukseen raaka-ainesotien seuraaviin mittelöihin. Washingtonin motiiveista oli sivistyneisyys kaukana. (Ks. esim. John Wright: The Ongoing Tragedy of Afghanistan, CounterPunch, 23.8.2007)

Sotilaallinen väliintulo vaati kymmenien tuhansien siviilien hengen ja sittemmin siviiliuhrien määrä on jatkuvasti kasvanut. Yhä useammat afgaanit pitävät vieraiden joukkojen läsnäoloa imperialistisena miehityksenä. Pakistanilais-brittiläinen kommentaattori Tariq Ali kirjoittaa, että Nato ei voi mitenkään voittaa Afganistanissa. Hän sanoo, että lisäjoukkojen lähettäminen vaatisi vain lisää kuolonuhreja. Taistelujen laajentuminen uhkaisi naapurimaan Pakistanin vakautta. Naton silmittömien pommitusten vaatimat siviiliuhrit ovat lisänneet Talibanin suosiota, ei siksi, että ihmiset riemuitsisivat sen uskonnollisista älyttömyyksistä vaan siksi, että se vastustaa ulkomaalaisten läsnäoloa maassa. (The Case for Withdrawal from Afghanistan: The Khyber Impasse, CounterPunch, 27.2.2007)

Brittieliitin asenteisiin monissa muissa asioissa samaistuva kommentaattori Simon Jenkins sanoo, että niin kauan kun Lontoossa uskotaan voittoon taistelussa Talibania vastaan, sitä suuremmaksi muodostuu riski, että Pakistan repeytyy hajalle ja Iran vedetään mukaan konfliktiin. Tällaisen kehityksen provosoiminen on Jenkinsin mielestä täysin mieletöntä, mutta siihen suuntaan ollaan nyt menossa. (It takes inane optimism to see victory in Afghanistan, The Guardian, 8.8.2007)

Kansainvälisiin asenteisiin on iskostunut myös merkillinen naiivius arvioitaessa sotilaallisia väliintuloja ja armeijoiden käyttäytymistä. Kun väliintulo vaatii siviiliuhreja, teeskennellään pahaa mieltä. Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer sanoi Afganistaniin viitaten: "Jokainen viaton siviiliuhri on yksi liikaa. Valitettavasti sellaista tapahtuu." Intialais-amerikkalainen kommentaattori Vijay Prashad totesi tähän, että läntiset poliitikot kyllä tietävät heidän päätöstensä vaativan siviiliuhreja, joten tahattomuuteen vetoaminen on vähintäänkin kyseenalaista. (Genocide from 30,000 feet, ZNet, 15.8.2007)

Ainoa esimerkki sotilaallisesta väliintulosta, joka auttoi ihmisoikeustilannetta, oli Vietnamin hyökkäys Kambodžaan Pol Potin kukistamiseksi. Väliintulo tuomittiin ankarasti länsimaissa. On myös kysytty, miten lännessä olisi reagoitu, jos syyskuun 11. pävän isku olisi suunnattu vaikkapa Intiaan ja tämä olisi sitten hyökännyt Afganistaniin ja Irakiin "vapauttaakseen" niiden kansat — onhan Intia demokraattinen maa. "Vapauttamiset" olisi varmasti tuomittu länsimaissa. (Jean Bricmont: Humanitarian Imperialism. Using Human Rights to Sell War. Monthly Review Press 2006, s. 93.)

Läntinen eliittimielipide sallii johtavalle "sivistysvaltiolle" monenlaisia vapauksia. Tämä mieilipideilmapiiri uskoo Yhdysvaltain vakuutuksiin demokraattisista pyrkimyksistään. Yhdysvaltain ulkopolitiikan taustan valottamiseksi kannattaisi kuitenkin kuunnella vaikkapa yhdysvaltalaista sotahistorioitsijaa Gabriel Kolkoa: "Väliintulopolitiikka — ja tästä vallitsee yksimielisyys republikaanien ja demokraattien kesken — on hinta Yhdysvaltain maailmanlaajuisista eduista ja tehtävistä, koska se on ollut liki vuosisadan ajan vakuuttunut siitä, että sille on annettu tehtäväksi parantaa maailman monet vääryydet — ja millä tahansa menetelmillä. Bushin hallitus ei ole tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellinen. Tämä käsitys, joka muotoiltiin ensin 19. vuosisadalla ja jota Woodrow Wilson tarkensi, ei kerta kaikkiaan toimi käytännössä ja se on johtanut Yhdysvallat lukemattomiin soihin, jotka ovat olleet vahingollisia sille itselleen ja vielä paljon vahingollisempia maille, joiden asioihin se on puuttunut." (Mechanistic Destruction: American Foreign Policy at Point Zero, Antiwar.com, 10.8.2007)

Suomi on siis vaarallisessa seurassa kuvitellessaan olevansa estämässä "metelöintiä" (sivistymättömässä?) Afganistanissa. Keskustelua on nyt kuitenkin viimein viriämässä Suomen roolista. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on ensimmäisiä suomalaisia poliitikkoja, joka ymmärtää, mistä Afganistanissa on kyse: "Afganistanissa on tapahtumassa sama kuin Irakissa mutta hitaammin, varapuheenjohtaja katsoo. Afganistanilaiset ovat kääntymässä ulkomaalaisia joukkoja vastaan, jotka on alettu katsoa miehittäjiksi." (Arhinmäki: Suomen joukot pois Afganistanista, YLE-uutiset, 19.8.2007)

Miehityksen jälkeisessä Afganistanissa puolueettomalla Suomella olisi saattanut olla rooli jälleenrakentamisen auttamisessa. Maamme uuttera profiloiminen samaan rintamaan Yhdysvaltain kanssa nakertaa kuitenkin uskottavuuttamme tuossa valtavassa osassa maapalloa, joka Kanervan maailmankuvassa on "sivistyneen" maailman ulkopuolella.


Ks. myös:

[home] [archive] [focus]