30.8.2007

Afganistan, Suomi ja "vastuuttomat idealistit"

Tapani Lausti

Suomen roolia Afganistanissa arvostelleita kansalaisia on luonnehdittu "vastuuttomiksi" (Ilkka Kanerva), "moraalittomiksi" (Jyrki Katainen) ja "idealisteiksi" (Pentti Sadeniemi). Tarkastelkaamme siis tämän "vastuuntuntoisen" ja "moraalisen" leirin argumentteja.

Ilkka Kanerva kirjoittaa: "Koko kansainvälisen yhteisön etu, Suomi mukaan luettuna, on estää Afganistanin liukuminen takaisin terroristien koulutus- ja turva-alueeksi, jossa toimintaa rahoitetaan huumebisneksellä. Noin 90 prosenttia maailman unikontuotannosta tapahtuu Afganistanissa ja lopputuotteena on heroiini, joka päätyy meidänkin markkinoillemme." (Itämeren asialla, Turun Sanomat, 24.8.2007)

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Pentti Sadeniemi on samaa mieltä: "Kaikkien ulkopuolisten etu sanoo, ettei Afganistanista pidä uudelleen tulla terrorijärjestöjen pakopaikkaa ja koulutusleiriä. Yhtä kiistaton etu käskee edes pyrkimään siihen, että oopiumin tuotantoa voitaisiin radikaalisti vähentää. Kukaan naisten aseman parantamisesta kiinnostunut ihminen ei voi toivoa Talebania takaisin valtaan, ja niin edelleen." ("Suomalaiset edut Afganistanissa", Helsingin Sanomat, 15.8.2007)

On tainnut jäädä miehiltä lehdet lukematta. Tuoreet raportit osoittavat, että Yhdysvaltain johtama miehitys on nopeasti johtamassa juuri siihen, mitä Kanerva ja Sadeniemi sanovat ulkomaalaisten läsnäolon pyrkivän estämään. Siviilien jatkuva surmaaminen on lisäämässä Talibanin suosiota. Brittijournalisti Seumas Milne kirjoittaa: "Yhdysvaltain raa'at ja umpimähkäiset ilmapommitukset provosoivat väkivaltaisia mielenosoituksia ja niiden uskotaan yleisesti lisänneen Talibanin aseellisen taistelun suosiota." (How can this bloody failure be regarded as a good war?, The Guardian, 23.8.2007) Unikontuotanto taas on ennätyslukemissa. Toinen brittikommentaattori Simon Jenkins luonnehtii koko unikkopolitiikkaa "katastrofiksi". (Britain is stoned at home and sold out in Helmand, The Guardian, 29.8.2007)

Kanerva kirjoittaa myös: "Suorastaan vastuuttomia ovat ne puheenvuorot, joissa vaaditaan vetäytymistä Afganistanista kokonaan. Taitaa olla niin, että kuvat Kabulin urheilustadionilla toteutetuista viikoittaisista mestauksista näyttävät pyyhkiytyneen monen muistista." Jyrki Katainen taas on puhunut "hirmuisista seurauksista" etenkin naisille. (Pekka Vuoristo: "Katainen otti jyrkästi kantaa Afganistanissa pysymisen puolesta", Helsingin Sanomat, 29.8.2007)

Libanonilais-ranskalainen tutkija Gilbert Achcar toteaa, että tilanne ei Afganistanissa ole miehityksen aikana parantunut juuri lainkaan. Ihmisoikeustilanne on kutakuinkin samanlainen kuin Talibanin hallinnon aikana. Maa on edelleen uskonnollisten taantumuksellisten otteessa. Yhdysvallat on itse asiassa palauttanut valtaan samat sotaherrat, jotka hallitsivat maata katastrofisella tavalla 1990-luvulla. Useimmilla seuduilla naiset kärsivät edelleen sietämättömästä sorrosta. Achcar muistuttaa myös, että talibanit olivat onnistuneet rajoittamaan unikonviljelyä, miehitysvallan aikana kehitys on sen sijaan kääntynyt entiseen suuntaan. Tutkija pitää ilmeisenä, ettei George W. Bushin hallitus ole ollut kiinnostunut Afganistanin sisäisestä tilanteesta. Kaikki on valtapolitiikkaa. (Noam Chomsky & Gilbert Achcar: Perilous Power, s. 80)

On siis sinisilmäistä uskoa, että Yhdysvallat on huolissaan afgaanien ihmisoikeuksista. Suomalaiset Nato-mieliset poliitikot elävät unimaailmassa, missä tätä todellisuutta on vaikea hahmottaa. "Eihän Yhdysvaltain-vastaisuus saa olla syy lopettaa naisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien vahvistamista. Tämä olisi myös vastoin YK:n tahtoa", Katainen heitti Helsingin Sanomien mukaan. Siinäpä oiva ajatussotku. Ota siitä selvää.

Sadeniemi kirjoittaa: "Joidenkin suomalaisten on näköjään vaikea niellä tosiasiaa, että siviiliyhteiskunnan rakennustyö Afganistanissa vaatii sotilaallisen suojan. Maan itä- ja eteläosissa kriisinhallinta on muuttunut sodaksi. Sitäkin on jonkun pakko käydä." Tähän voi huomauttaa, että rakennustyötä ei voi uskottavasti lähteä tekemään imperialistisen miehitysarmeijan rinnalla. Amerikkalaisten ja Nato-joukkojen otteet ovat suututtaneet afgaaneja siinä määrin, että on vastuutonta pitää suomalaisia sotilaita samassa rintamassa.

On myös tärkeätä pitää mielessä Afganistanin surullinen lähihistoria. Noam Chomsky muistuttaa edellä mainitussa teoksessa, ettei Yhdysvallat organisoinut islamistisia mujahidin-taistelijoita 1980-luvulla vapauttamaan Afganistania. Washingtonin motiivit olivat puhtaasti itsekkäitä. Ja tämä vahingoitti Afganistania valtavasti. Chomsky sanoo, ettei Afganistanissa saisi olla amerikkalaisia joukkoja lainkaan. Yksi mahdollisuus olisi hänen mielestään antaa kriisinhallinta YK:n yleiskokouksen valvonnassa oleville rauhanturvajoukoille; turvallisuusneuvosto on liiaksi suurvaltojen talutusnuorassa. (ss. 81-82)

Ja kun suomalaispoliitikot ja -kommentaattorit ovat nyt niin kiinnostuneita naisten asemasta Afganistanissa, olisi suositeltavaa, että he lukisivat afganistanilaisen naisjärjestön julistuksen viime kevään kansainvälisenä naisten päivänä: "Maailma lähti liikkeelle luvaten 'vapauttaa afgaaninaisen'. Maahamme tunkeuduttiin, mutta afgaaninaisten surut ja hätä eivät ole vähentyneet vaan itse asiassa sorron ja raakuuden taso on päivä päivältä käynyt yhä pahemmaksi..." (Women's Rights is Human Rights, ZNet, 16.3.2007)

Puhuttaessa naisten asemasta Afganistanissa on myös hyvä muistaa, että tältä osin maassa tapahtui ennennäkemätöntä kehitystä vuonna 1978 hallinnan aloittaneen "kansantasavallan" aikana. Maan oloja huomattavasti parantanut hallitus ei amerikkalaisen väitteistä huolimatta ollut Neuvostoliiton "nukkehallitus" vaan nautti suurta kansansuosiota. Washington alkoi kuitenkin tukea hallitusta vastaan taistelleita islamistisia taantumuksellisia, joille esim. naisten vapautus oli hirvittävää vääräuskoisuutta. Sittemmin on tullut yleiseen tietoon, että Yhdysvaltain hallitus halusi tietoisesti vetää Neuvostoliiton sotilaalliseen väliintuloon. Moskova ryhtyikin sitten kohtalokkaaseen aseelliseen väliintuloonsa vedoten maassa riehuneeseen uskonnolliseen terrorismiin. Näinhän sitten Yhdysvallat puolestaan puolusti omaa väliintuloaan marraskuussa 2001. (John Pilger: The New Rulers of the World, ss. 149-151; Hannu Reime: Suomi Afganistanissa)

Suomen roolista Afganistanissa on vaikea käydä asiallista väittelyä, kun poliitikot heittävät kommentteja, joiden vaikuttimet tuntuvat viime kädessä poliittisilta. Samassa puheessa, missä Katainen esitti näkemyksiään Afganistanissa, hän luonnehti Natoa "meidän kanssa samanmieliseksi joukoksi", jonka kanssa on oltava "mahdollisimman tiiviissä yhteistyössä". Voi olla, että poliitikot ovat todella huolissaan afgaanien ihmisoikeustilanteesta, mutta heidän tietonsa Afganistanin todellisesta tilanteesta ovat puutteellisia. Kansalaisilla on oikeus edellyttää heiltä ja heidän avustajiltaan parempaa perehtymistä maailman todellisuuteen.

Ks. myös:


Vieraile arkistossa: Afganistan; Yhdysvaltojen politiikka; Kansainvälinen politiikka; Nato; Persianlahti; Hannu Reime; Noam Chomsky; Robert Fisk; Tariq Ali; John Pilger; Gabriel Kolko

[home] [archive] [focus]