8.10.2018 **** Etusivulle

Helsingin Sanomat kompensoi ilmastojuttunsa 18 sivulla ilmastohuolettomuutta

Olli Tammilehto

Helsingin Sanomissa oli viime lauantaina (6.10.18) iso juttu ”Ilmastoteoilla on kiire”. Samana päivänä ilmestyneessä Kuukausiliitteessä oli toinen laaja ilmastojuttu, joka kertoi, miten Tyynen valtameren saarivaltio Nauru on hukkumassa merenpinnan nousun seurauksena. Tavanomaiseen tapaan kirjoituksissa ei puhuta halaistua sanaa kaikkein olennaisemmasta ilmastoteosta: osallistumisesta yhteiskuntamme muuttamiseen sellaiseksi, että hyvä elämä voidaan suoda kaikille samalla kun nykyisenkaltaista taloudellista toimintaa pienennetään ratkaisevasti.

Nämä tylppäkärkisetkin jutut saivat todennäköisesti monet lukijat hetkeksi huolestumaan ja ajattelemaan, että muutoksia pitäisi tapahtua. Helsingin Sanomat ei kuitenkaan anna tällaisten huolten ja muutosajatusten kauan häiritä lukijoitaan. Ilmastojuttujen kompensaationa on 18 ja puoli sivua, joiden sanoma on ”Ei syytä huoleen – jatketaan vain entisellä mallilla”. Päivän lehdessä ja Kuukausiliitteessä on kaksi ja puoli sivua lentoyhtiöiden mainoksia, yhdeksän ja puoli sivua automainoksia ja kuusi ja puolisivua paljon piilomainontaa sisältäviä autojuttuja.

Helsingin Sanomat edustaa hyvin vallitsevan ilmastopolitiikan tekopyhyyttä. Tämä johtaa jotkut kriitikot harhaan: kun he huomaavat ilmastopuheen valheellisuuden ja valtarakenteille alisteisen luonteen, he alkavat uskoa, että koko ilmastonmuutospuhe on vain joidenkin yhtiöiden etuja palvelevaa harhautusta. Olennaista on kuitenkin huomata, että fossiiliyhtiöt ovat kaapanneet ilmastokeskustelun kaksi kertaa, kuten merkittävä yhdysvaltalainen tekniikan historioitsija David Noble artikkelisssan The Corporate Climate Coup kirjoittaa: Ne ovat toisaalta rahoittaneet ilmastoskeptisisimiä ja ilmastonmuutoksen torjuntatoimia kyseenalaistavia PR-kampanjoita. Toisaalta ne ovat aktiivisesti vaikuttaneet siihen, että ilmastokeskustelu ja päästösäätely ovat muokkautuneet yhtiöille vaarattomaksi ja niitä hyödyttäväksi.

Tämä korruptoitunut ilmastopuhe on levinnyt Suomessa ympäristöasioista paljon tietävienkin keskuuteen. Ne vihreät poliitikot, ympäristöjärjestöt ja ilmastokirjailijat, jotka vaikenevat ilmastokriisin vaatimasta yhteiskunnan syvällisestä muutoksesta, saavat paljon julkisuutta. Sen sijaan aktivistipiireissä yleinen yhteiskuntakriittinen ilmastonäkemys on marginaalissa.

 

Arkisto: Olli Tammilehto, Ympäristö

 

 

[home] [archive] [focus]